Kansainvälisen tason lukuromaani.
Kirjoittamisen kanssa kamppaileva newyorkilaiskirjailija Ernest Gray palaa isänsä kuoleman jälkeen synnyinseudulleen Alabamaan. Paahteisen auringon alla pienen kaupungin pinnan alle lakaistut salaisuudet palaavat vainoamaan hänen mieltään. Mitä kaupungissa tapahtui neljä vuosikymmentä sitten? Mihin päättyivät nuoruuden viattomuuden päivät?
Syvän maan juuret vie lukijan menneiden vuosikymmenten Yhdysvaltoihin. Se on kertomus kirjailijasta, joka etsii suurta tarinaa, ja perheestä, jota valheet pitävät kasassa. Romaani, jonka lukemista ei voi lopettaa kesken.
Pirjo
15.1.2021
Käynnistyy vähän hitaasti, mutta tiivistyy loppua kohden eikä kirjaa malttaisi keskeyttää. Antaa aavistuksen nykyhetken taustalla vaikuttavista asioista, monimuotoisuuden hyväksyminen on vaikeaa ymmärryksestä huolimatta.
Saila
16.8.2020
Hieno, ei ihan tavallinen, tarina!
Heidi-Maaria
28.6.2020
Tarinan juju eli rotuerottelun ja -jännitteiden pariin päästään vasta noin kirjan puoli välissä mutta siitä eteenpäin täyttä asiaa. Alun pohjustus voi tuntua hieman liian pitkäksi vedetyltä mutta avaa kertomuksen juuri oikeassa tahdissa. Tässä olisi voinut sortua liian lyhyeen tekstiin. Kerronta on tasaista koko teoksen ajan. Aihe on todellakin ajatuksia herättävä ja antaa hyvää keskustelun aihetta niin nykyajasta kuin menneisyydestä.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus