(0)

Taivaan pikajuna

e-kirja


Sisarukset Tyyne, Aatos ja Ismo tapaavat äitinsä hautajaisten yhteydessä savonlinnalaisen hotellin rauhassa. Kolmikko muistelee lapsuuttaan ja eritoten edesmennyttä äitiä. Mitkä asiat menneestä ovat edelleen voimissaan? Nuoruudesta muistetaan ensimmäiset kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta ja juhlimisesta mutta myös kiihkeästi palavat aatteet. Osa muistoista on edelleen kirkkaita kuin nykyhetki, toiset vaimenneet vuosien myötä.

Kolme aikuista sisarusta palaa nuoruusmuistoihin psykologisessa, nostalgiantäyteisessä ja haikeankauniissa romaanissa, joka sijoittuu 1980-luvun Savonlinnaan.

Markku Turunen on suomalainen kirjailija, jonka teoksissa näkyy taitava humoristinen ote. Turusen tuotantoon kuuluu romaanien ja novelli- ja esseekokoelmien lisäksi myös näytelmiä, kuunnelmia ja tv-käsikirjoituksia. Hän sai Savonia-palkinnon vuonna 2008 teoksesta Löytötavaraa ja Kaarle-palkinnon vuonna 2011 teoksesta Juuston pimeä puoli.