Lämmin ihmissuhderomaani täynnä huumoria ja rosoa.
Lindö ei ole talvella paratiisi, mutta Susannella ei ole vaihtoehtoja.
Susanne on kuusikymppinen ja työtä vailla – ja hänen miehensä on juuri jättänyt hänet. Lisäksi Susanne on perinyt Britta-äidiltään suuren, rappeutuneen talon Tukholman saaristosta, Lindöstä. Lapsuuden paratiisi on talvella sekä kylmä että autio. Mitä ihmettä hän oikein tekee siellä?
Onneksi on naapureita, joilta hakea lohtua. Vanha rouva Elsa on aina ollut Susannen tukena, ja äskettäin kaksosten isäksi tulleelta Karlssonilta saa myös apua. Adam puolestaan kokeilee onneaan luksusravintolassa Ranskassa. Muutaman myrskyisän kuukauden aikana Lindön väki käy läpi suuria elämänmuutoksia, uusia ystävyyksiä solmitaan ja kevään valon saapuessa romantiikkaakin saattaa olla ilmassa.
Takaisin saarelle on kolmas, itsenäinen osa rakastetussa feelgood-henkisessä Lindö-sarjassa. Monenlaisia ihmissuhteita käsittelevä sarja sijoittuu Tukholman saaristoon.
Työskenneltyään monta vuotta tiedottajana Eleonore Holmgren halusi testata, pystyisikö hän kirjoittamaan romaanin. Vuoden ajan hän kirjoitti jokaisen vapaan hetkensä esikoisromaaniaan Viimeinen kesä. Se kannatti, sillä lukijat rakastivat kirjaa, joka oli ehdolla Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022. Jatko-osa Britta-rouvan perintö julkaistiin seuraavana vuonna. Viimeinen kesä on ollut myyntimenestys Ruotsissa ja Suomessa, ja kirjojen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.
Eleonore asuu perheineen Uppsalassa, mutta kirjoittaa mieluummin kesämökillä maalla.























Tinttu
26.4.2026
Hyvän mielen kirja. Ei mitään hölöhölöä vaan tuollaista juuri elämä on. Loistava lukija
Ä
16.3.2026
Sarjan huonoin osa. Raskasta kuunneltavaa, kun lähes kaikilla sisaruksilla on huonot välit ja lapset tavoittelevat vain perintöjä, jne. Etenee tooodella hitaasti, kuten sarjan muutkin kirjat.
Helkky
6.12.2025
Ihana jatko tarinalle! ❤️
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus