On miltei herttaista tuntea, miten henkilökohtainen ja todennäköisesti sydämelle läheinen tämä teos oli itse Dostojeskille, ja teoksesta selvästi näkee, miten itse kirjailija oikein halusi puteutua aiheeseen. Kuitenkin rakenteeltaan teos on hosuva ja pitkäveteinen uurtaminen täynnä puol-mitättömiä sivujuonia, joilla ei tunnu olevan paljon väliä tai melkein mitään taiteellista tai filosofistakaan yhteyttä pääaiheeseen. Näin paksukin teos jätti jotkin sivuhahmot hieman epäselväksi ja yksitoikkoisiksi. Olisin halunnut saada paljon enemmän tietoa Ippolitin ja Rogozhinin sisäisistä maailmoista. Teoksella on kuitenkin tärkeä paikka venäläisen kirjallisuuden kanoonissa, joten on sitä ainakin siten kunnioitettava. Tämä oli itselleni viimeinen työn alla oleva Dostojevskin viides suuresta opuksesta, ja kyllähän tästä hyvä mieli jäi ainakin siinä suhteessa, että kunnioitan kirjailijaa tämän teoksen tähden.