Tie täynnä elämää : Laululintu 13

Uuden kokoelman laulut ja runot ovat syntyneet kahden viime vuoden aikana. Mukana on myös suorasanaisia tekstejä vuosien varrelta sekä kymmenen sivun kokoista värikuvaa. Aiheet ja tyylit vaihtelevat taivaan ja maan välillä. Toivon mukaan lukija löytää sisällöstä itselleenkin läheisiä sirpaleita.

Puroista pienin saa kantaa vettä niin virvoittavaa,

pienestä näin alkunsa saa kirkkaiden lähteiden maa.

Pieniä puroja kulkee lävitse polttavan maan.

Yksi jos uomansa sulkee, toinen jo on tulvillaan.

Juoksunsa yhteen kun liittää, korven saa kukoistamaan.

Pieniä puroja riittää keskellä aution maan.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat