Tietoa kirjasta

Tragikoominen kertomus yhden miehen matkasta läpi Euroopan, halki sekavien sukulaisuussuhteiden kohti omaa itseään

Pekka Haarakosken elämä on asettunut syviin ja muuttumattomiin uomiinsa. Raskaan ja vastuullisen työn vastapainoksi hänellä on vastuuton isä, jonka hän jo luuli jättäneensä tarpeettomana taakseen. Kun isä yllättäen ottaa yhteyttä ja kertoo olevansa elämän loppusuoralla, Pekka ei näe tarvetta matkustaa Espanjaan asti avaamaan vanhoja haavoja.

Jokin isän puhelussa kuitenkin saa Pekan lähtemään liikkeelle, mutta liian myöhään. Perillä häntä odottaa enää muovikassillinen käteistä, asunto ja naisystävä, pelikorttiringillinen huru-ukkoja, kesken jäänyt Rojekti ja Reino Ryynänen, puutarhatontun näköinen vanhus, jonka yhteinen historia isän kanssa alkoi jo vuonna 1943 Rovaniemellä.

Samaan aikaan Islannissa purkautuu tulivuori, joka kylvää taivaat täyteen tuhkaa. Lentomatka kotiin on mahdoton, joten Pekan on pakko järjestellä kuolinpesän asiat, tuhkata isänsä ja lähteä junalla kohti Suomea. Matkalla on aikaa kerrata ajatuksia ja muistoja siitä, miksi kaikki meni pieleen.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.3

577 arvosanaa

Terhi

21.6.2026

Ihan oli vallan hyvä.

Iiris

8.4.2026

Kirja+lukija

Sirpa

29.3.2026

Suosittelen👍

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus