Tyhjiin juotu

Mitä perheessä ja parisuhteessa tapahtuu, kun korkki aukeaa ja putki kestää kellon ympäri kaksi viikkoa putkeen - kun ote tavallisesta elämästä alkaa kaikesta yrittämisestä huolimatta lipsua ja matkataan kohti katastrofia.

”Olen 44-vuotias kuuden lapsen äiti ja haluan kertoa meidän tarinamme. Millaista elämä on, kun puolison addiktio vie molemmilta yli kymmenvuotisen uran jälkeen työpaikan, kun ajetaan yksivuotias lapsi takapenkillä kahden promillen humalassa - kun rakastetaan niin, ettei kukaan ympärillä sitä tajua.”

Innon ja Suplan järjestämän kirjoituskilpailun finaaliin yltänyt Tyhjiin juotu on rehellinen ja riipaiseva kuvaus alkoholismin vaikutuksesta parisuhteeseen ja perhe-elämään - ensitapaamisesta kahteen eri Minnesota-hoitojaksoon kaikkine rattijuopumuksineen, pidätyksineen ja suurine tunteineen.

Kati Kuuselalle (s. 1977) kirjoittaminen on terapiaa. Hän alkoi kirjoittaa paranemispäiväkirjaa anoreksian kanssa taistellessaan. Sairaalan porttien avauduttua hän istui tuntikausia meren rannalla kertomassa päiväkirjalle tuntojaan ja tutki Hietaniemen hautausmaan hautakivistä muistiin kirjoittamiensa suomalaisten elämänkiemuroita. Kuusela päätti, että vielä joskus hän kertoo kaikille, millaisen reissun hän teki anoreksian maailmasta takaisin. Se teos on yhä kesken. Nyt tyhjiin juotuna, perhekuntoutuskeskuksessa elämänsä suurinta rakkautta paossa ollessaan Kuusela miettii, että ehkä hänen seuraava teoksensa onkin kaikki hänen kokemansa runomittaan runnotut tunteet.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.8

761 arvosanaa

Pirjo

8.10.2025

Todentuntuinen, alkoholistin kanssa parisuhteessa oleminen voi todellakin olla näin kaoottista, ristiriitaista, repivää ja omaa erinomaisuutta kohottavaa.

riitta

28.9.2025

Rehellisyydessään vaikuttava kirja!

Jaana

16.8.2025

Hyvää ja totuudellista kerrontaa.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus