Valosta rakentuvat huoneet

Valovoimainen romaani Wivi Lönnistä, lasikattojen murtajasta

Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.

Ikääntynyt arkkitehti saa vuosien jälkeen toimeksiannon ja tarttuu taas kynään, jolla hän on piirtänyt itsensä arkkitehtuurin historiaan. Hän alkaa muistaa elämäänsä ja uraansa, joka kukoisti Suomen taiteen kultakauden kunnian vuosina. Aikana, jolloin naisen yleensä odotettiin olevan joko äiti tai avustaja.

Olivia Mathilda Lönn (1872 –1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti, jonka kädenjälki on nähtävissä monina tunnettuina rakennuksina eri puolilla Suomea.

Wivi kulki määrätietoisesti omaa polkuaan, muttei yksin. Erityisen tärkeä oli hänen suhteensa toiseen uranaiseen, Hanna Parviaiseen, joka oli Suomen ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen ja teollisuuspatruuna. Heidän vuosikymmeniä kestänyt kumppanuutensa merkitsi Wiville paljon paitsi henkilökohtaisesti myös ammatillisesti.

Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää romaanissaan kuvan äärimmäisen lahjakkaasta, määrätietoisesta ja menestyneestä naisesta, joka ammattinsa ulkopuolella oli herkkä ja yksityisyydestään nauttiva ihminen.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.1

89 arvosanaa

Pirkko

16.9.2025

Tykkäsin kovasti.

Elisa

15.5.2025

Viihdyttävästi ja tenhoavasti kirjoitettu ja luettu äänikirja. Kiehtovaa arkkitehtuurihistoriaa henkilökuvauksen lisäksi. Plussana lopussa kronologinen luettelo Lönnin arkkitehtuurisista luomuksista.

Memmi

1.1.2023

Siis en voinut kuunnella loppuun kun jollain tavalla hyvin naiivia tekstiä. Ei mikään kirjallisuuden ylistys mutta aihe olisi ollut mielenkiintoinen.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus