Vanheneminen on syvällisen kehittymisen aika. Ikääntyvä löytää itsensä muistojen ja pohdintojen kautta. Hän vapautuu rooleistaan.
Vanhenemisesta voi tulla uudenlaisen luovuuden kausi laajentuneen
mielikuvituksen yhdistyessä elämänkokemukseen. Luonto kasveineen
ja eläimineen tulee läheiseksi, ja iäkäs voi kokea olevansa osa luonnon ja maailmankaikkeuden jatkumoa. Kuolemanpelot vähenevät.
Fyysiseen hidastumiseensa sopeutuneet vanhukset toivovat maapallon ja luonnon säilymistä, lasten ja nuorten hyvää tulevaisuutta
sekä arvostusta ja inhimillisyyttä itseään kohtaan.
Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri, emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä on koonnut tähän runoantologiaansa vanhenemista ja vanhuutta käsitteleviä runoja ikääntyneiden runoilijoiden 2000-luvulla
painetuista teoksista. Runoilijoiden oma ikääntyminen tulee esille
syvällisinä näkemyksinä, ja emeritaprofessori Kivelä on täydentänyt niitä psykososiaalista vanhenemista koskevien uusimpien tietojen perusteella.
