Eppu Normaali -kitaristi Juha Torvisen päiväkirjamaisia mietteitä alkaen keväästä ja keikkakesästä aina vuoden huipentavaan uuden areenan avajaiskonserttiin saakka.
”Naureskelen roudareittemme kanssa niitä näitä ja ihastelen kattoon nostettua isoa peilipalloa. Se on estetiikaltaan järkyttävän kaukana Eppu Normaalista ja siksi siitä pidänkin. Ristiriita esityksessä sopivasti annosteltuna on poikaa. On hyvä yhdistelmä, kun yleisö välillä liikuttuu ja nauraa pian kainalopierulle.”
Millaista on muusikon työ, millaista arki ja miltä ne tuntuvat? Kaunistelemattomat tarinat avaavat muusikon epätavallisessa ammatissa vietettyä elämää ja ajatuksia rehellisesti ja päästävät kurkistamaan kulissien taakse. Ne myös kuljettavat lukijan menneiden vuosien muistoihin. Juhan ottamat valokuvat takahuoneista ja treenikämpiltä ovat tärkeä osa kokonaisuutta.
”Sivut on kirjoitettu pääosin, kuten musiikkiakin soitetaan, livenä. Kirjoitusvirheet on korjattu, mutta muuten teksti on sitä, mitä koneen ääreen istuessa on tullut.”
Juha Torvinen on Rovaniemellä syntynyt vasenkätinen muusikko ja yksi Eppu Normaalin perustajajäsenistä. Koulutukseltaan hän on ylioppilas ja mielisairaanhoitaja, sotilasarvoltaan siviilipalvelusmies. Torvinen on muusikon toimen ohella toiminut tamperelaisen Poko Rekords -levyyhtiön tuotantopäällikkönä ja Akun Tehtaalla sekalaisissa tehtävissä. Hän on kirjoittanut aiemmin kirjan Aika normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista.














Ari
11.9.2026
Hyvä
Ilpo
9.8.2026
Vasenkätisen päiväkirja on herkän ja terävän yhdistelmä, joka tarttuu arjen pieniin ristiriitoihin. Torvinen on läsnäoleva ja rehellinen; päiväkirjanomaisuus antaa tekstille intiimin rytmin. Kieli on selkeää ja tarkkaa, pienet havainnot kantavat suuria teemoja kuten identiteettiä ja yksinäisyyttä. Rakenteellisesti teos leikittelee muodon ja sisällön välillä onnistuneesti, pitäen lukijan otteessaan.
Kristiina
26.7.2026
Mukava kuvaus bändin arjesta ja työstä kulissien takana. Hiukan töksähtelevät lauseet mutta Torvista kiva kuunnella
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus