Vaskinainen

Kun maailma on tuhoutumassa, omiensa hylkäämistä tulee sankareita.

Tuonelan ikiaikainen pyörä on rikkoutunut ja vaikutukset heijastuvat niin eläviin kuin kuolleisiin. Joet ovat ehtyneet ja naiset ovat hedelmättömiä, vainajat eivät pääse tuonpuoleiseen. Niilas, kuolleita näkevä nuorimies saa tehtävän: hänen on löydettävä kaupungista apua, ennen kuin kotikylä autioituu. Ulpukka, suolle vangittu noitanainen, on vapautunut, mutta kulkee ilman päämäärää ja anteeksiantoa. Kohtalon oikusta hän päätyy Niilaksen matkakumppaniksi. Vaskinainen, joka on koko elämänsä komentanut alisen vaskisia siskoksia ja korjannut Vainajalan pyörää, ajetaan pois Tuonelasta. Hän päätyy maan päälle mestarisepän mielihalujen kohteeksi ja ennustajaksi, joka jakaa tuonpuoleista tietämystään kuolevaisille. Yhdessä heidän kolmen on ratkaistava, mikä on rikkonut elämän ja kuoleman kierron. Heidän on mentävä Tuonelaan ja korjattava tapahtunut, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaskinainen on romaani elämän ja kuoleman kierrosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Se yhdistelee suomalaista kansanperinnettä, antiikin myyttejä ja luontokuvausta maagiseksi kokonaisuudeksi.

Anne Leinonen on ristiinalainen kirjailija. Hän on saanut vuoden parhaalle scifi- ja fantasianovellille myönnettävän Atorox-palkinnon kolme kertaa ja oli Finlandia Junior -ehdokkaana Routasisarukset-romaanilla Eija Lappalaisen kanssa vuonna 2011.


  1. Metsän äiti

    Anne Leinonen

    audiobookbook
  2. Katve

    Anne Leinonen

    audiobookbook
  3. Ruumiittomat

    Samuli Antila, Maria Carole, Janos Honkonen, Jani Kangas, Jussi Katajala, Anne Leinonen, Taru Luojola, J. S. Meresmaa, Heikki Nevala, Anni Nupponen, Minna Roininen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Kari Välimäki

    book
  4. Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

    Mixu Lauronen, J. S. Meresmaa, Juha Jyrkäs, Minna Roininen, Saara Henriksson, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Hanna Morre, Magdalena Hai, Tomi Jänkälä, Erkka Leppänen, Heikki Nevala, Jussi Katajala, Anni Nupponen, Anne Leinonen, Janos Honkonen, Katja Salminen

    book
  5. Sirkus synkkä

    Maija Haavisto, Heikki Nevala, Hanna Morre, Mikko Rauhala, Artemis Kelosaari, Anni Nupponen, Teresa Myllymäki, Mia Myllymäki, Saara Henriksson, Magdalena Hai, Anne Leinonen, M.A. Tyrskyluoto, J. S. Meresmaa

    book
  6. Sinä kirjoitat romaanin

    Anne Leinonen

    audiobookbook
  7. Pahoittelut rikinkatkun johdosta : Novelleja helvetistä

    Jussi Katajala, Maija Nyström, Edith Arkko, Mia Myllymäki, Mikko Rauhala, Frida Burns, Solina Riekkola, Toni Saarinen, O.E. Lönnberg, Reetta Vuokko-Syrjänen, Anne Leinonen, Maiju Ihalainen

    book
  8. Holtiton masiina

    Anne Leinonen

    audiobookbook
  9. Steampunk! Messinkiä ja morsiamia

    Magdalena Hai, Markus Harju, Saara Henriksson, Anne Leinonen, J. S. Meresmaa, Mia Myllymäki, Heikki Nevala, Anni Kuu Nupponen, Shimo Suntila, Kari Välimäki

    book
  10. Naamiot

    Katri Alatalo, Anne Leinonen, Mia Myllymäki, Artemis Kelosaari, Janos Honkonen, Heikki Nevala, Maija Haavisto, Tarja Sipiläinen, M.A. Tyrskyluoto, Taru Kumara-Moisio

    book
  11. Steampunk International

    J. S. Meresmaa, Pedro Cipriano, Ian Whates, Jonathan Green, Derry O'Dowd, George Mann, Anton Stark, Diana Pinguicha, Anne Leinonen, Magdalena Hai

    book
  12. Never Stop

    Katri Alatalo, Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Markus Harju, Saara Henriksson, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Anne Leinonen, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, M.A. Tyrskyluoto

    book

Liittyvät kategoriat


4.2

6 arvosanaa

Kari

9.1.2022

Superwoman...

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus