(776)

Veikkauskratia

äänikirja ja e-kirja


"Suomalaisen yhteiskunnan tähän asti vakavin moraalinen haaksirikko" - Helsingin Sanomat. Kirja kertoo suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisen vääristymän tarinan, jossa 900 000 ihmistä läheiset mukaan lukien kärsii pelihaitoista. Suomi muuttui tv-loton kotikatsomosta rahapelikoneiden täyttämäksi minikasinoiden maaksi. Samalla valtionyhtiö Veikkauksesta tuli hyvien tekojen varjolla vähäosaisilta peliongelmaisilta piiloveroa keräävä koneisto. Maassa pelataan väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten maailmassa. Rahapeleihin suomalainen laittaa moninkertaisesti enemmän varoja kuin osakkeisiin ja rahastoihin. Pelaajat häviävät toista miljardia euroa rahapeleihin ja niin kutsuttuun yhteiseen hyvään, mutta peliongelmien haittojen kustannuksia ei tunneta. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen summa voi olla jopa tuhat euroa vuodessa suomalaista veronmaksajaa kohden. Kirja vetää yhteen Veikkauksen ympärillä käytyä julkista keskustelua ja uutisointia. Äänessä ovat asiantuntijat ja muutosta haluavat kansalaiset: pankkiiri, poliitikko, tutkija, kansalaisaktivisti sekä rahapeliriippuvaisen äiti. Mikä sai heidät reagoimaan ja miksi he käyttävät aikaansa tilanteen muuttamiseen? Onko toiminta pyyteetöntä vai vetääkö taustalla naruja ulkomaisen peliyhtiön agentti? Kirja on tarkoitettu jokaiselle, jota kiinnostaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja hyvän elämän perusteet. Viime kädessä kirja haastaa lukijansa miettimään nopeasti digitalisoituvan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perimmäisiä arvoja. Pyhittääkö tarkoitus keinot?


Lukija: Sinikka Larsen
Kesto:

4.3

776 arvosanaa

OLLI

31.3.2023

Erittäin silmiä avaava kirja joka saa myös miettimään omaa suhtautumista Veikkaukseen ja rahapeleihin.

Inka

24.3.2023

Kirjoittaja pitää Veikkauksen monopoliasemaa arveluttavana, jopa siinä määrin, että tarkoituksena on aktiivisesti sairastuttaa ihmisiä rahapeliriippuvuuteen ja korruptoida sidosryhmät. Osin ihan kiinnostava, mutta osin omaan makuuni liian suyttelevä. ”Todisteet” jäävät laihoiksi, kun vaan toistellaan, että kaikki edunsaajat on maksettu hiljaisiksi. Veikkauksesta maalailtiin niin synkkää kuvaa, että sen perusteella voisi ajatella, että on ihme ettemme me kaikki ole peliongelmaisia. Olisikin ollut kiinnostavaa lukea enemmän siitä, mitkä yksilön tekijät altistavat ongelmapelaamiselle/ suojaavat siltä, ja toisaalta konkreettisia esimerkkejä korruptiosta ja sen vaikutuksista esim. akateemisessa maailmassa ja politiikassa.

Samuli

20.10.2022

Loistava kirja joka purkaa suomalaista laillista korruptiota!