Verikuu

Kaksi murhaa, yksi huumekartelli ja Harry Hole.

Harry Hole haluaa päästä hengestään mutta päätyykin selvittämään murhia kokaiinikauppiaan, korruptoituneen poliisin ja syövän kalvaman psykologin kanssa.

Harry Hole on paennut Los Angelesiin juomaan itseään hengiltä. Selvinä hetkinään hän auttaa Lucillea, ikääntyvää näyttelijätärtä, irtautumaan huumekartellista, jolle tämä on velkaa miljoona dollaria.

Samaan aikaan Oslossa kaksi tyttöä löydetään murhattuina. Yksi epäillyistä on tunnettu kiinteistöpohatta.

Tutkinnanjohtaja haluaisi Harryn tiimiinsä, mutta poliisijohto ei hyväksy yhteistyötä. Murhista epäilty kiinteistöpohatta yrittää puolestaan palkata Harryn puhdistamaan nimensä. Kun kartelli ottaa Lucillen panttivangikseen ja pohatta lupaa murhien selvittämisestä palkkion, jolla voisi kuitata Lucillen velat, Harry taipuu ehdotukseen.

Kartelli on antanut aikaa vain kymmenen päivää, ja Oslon yötaivaalle kohoaa verikuu.

Liki 40 miljoonaa kirjaa maailmanlaajuisesti myynyt Jo Nesbø on yksi tämän hetken menestyneimpiä rikoskirjailijoita yli 50:ssä maassa. Erityisesti Nesbøn Harry Holesta kertovat teokset ovat Suomessakin liki poikkeuksetta listaykkösiä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.4

1385 arvosanaa

Anonyymi

6.11.2025

Loistavaa Nesboa kuten muutkin teokset Hole-saagassa.

Anonyymi

24.7.2025

Todella koukuttava kirja mielettömine juonenkäänteineen. Jukka Pitkänen paras lukija!

O'Andness

11.4.2024

Kaikki muut Hole -kirjat ansaitsevat viisi, tai vaikka kuusi, tähteä, mutta tämä ei. Ihan kuin kirjan editointi olisi jäänyt kesken. Lukijan hämäämisyritykset esimerkiksi olivat kömpelöitä ja niitä oli liikaa. Lopun petaus seuraavaa episodia varten ei myöskään innosta.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus