Vihreän verhon takana

Tunteita järisyttävä omaelämäkerrallinen romaani neljän lapsen äidistä, jonka harvinainen sairaus syöksee koko perheen taisteluun elämästä ja luottamuksesta. Kun aukaisen silmäni, näen hoitajan valkoiset työkengät vihreän sairaalaverhon alta vierustoverini puolelta. Kohennan asentoani, ja hoitaja kurkkaa verhon raosta sanoen: ”Ai sinäkin olet jo tullut tähän maailmaan!” Suljen silmäni ja mietin, miten olen joutunut tällaisen helvetin keskelle. Kun Riitalla puhkeaa harvinainen sairaus, jota lääkärit eivät tunnista eivätkä tunnusta, alkaa sietämättömien oireiden lisäksi taistelu terveydenhuollon tuulimyllyjä vastaan. Lääkärit alkavat epäillä syyn olevan potilaan korvien välissä, josta se myös löytyy, tosin aivolisäkekasvaimen muodossa. 35-vuotiaan teologiaa opiskelevan perheenäidin onnellinen arki muuttuu kauniina elokuisena päivänä. Aivolisäkekasvaimen verenvuoto ja sitä seuraavat hengenvaaralliset sairaudet vievät Riitan ja hänen perheensä taisteluun, jossa usko ja luottamus elämään ja terveyttä ylläpitäviin tahoihin romahtaa kerta toisensa jälkeen. Kun samat virheet alkavat toistua perheen lapsen sairastuttua, uhkaavat viimeisetkin unelmat murtua. Vihreän verhon takana on yhden harvinaissairaan rehellinen ja aito kuvaus siitä, miltä tuntuu jäädä terveydenhuollon ruostuneen rattaan pyöritykseen silloin, kun sairautta ei tunnisteta. Mistä löytyy voima antaa anteeksi ja nousta kerta toisensa jälkeen kohti elämää ja unelmia? Miltä tuntuu istua lopulta potilaan vierellä sairaalateologin roolissa noiden samojen vihreiden verhojen takana? Riitta Lielahti (s.1983) on hoitoalaa opiskellut teologian maisteri ja neljän lapsen äiti, joka haaveilee sairaalapapin työstä omista harvinaisista sairauksistaan huolimatta. Hän toimii aktiivisesti pitkäaikaissairaiden puolestapuhujana sosiaalisessa mediassa ja potilasjärjestössä.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

4.1

43 arvosanaa

jiipee

4.3.2026

Koskettava!

Elli

30.10.2025

Koskettava.

Kata

18.8.2025

Herkkä, kiinnostava kerronta!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus