Hieno, ravisteleva kirja toisenlaisesta maailmasta.
Viidakkotohtori Jari Vainion päiväkirjamerkinnät yli kuuden vuoden ajalta vievät lukijan mennessään kuin krokotiili uhrinsa joen syvyyksiin.
Jari Vainio kuvaa erittäin henkilökohtaisesti, millaista on työskentely erittäin alkeellisissa olosuhteissa. Koska tapahtumat sijoittuvat pitkälle ajalle, lukija saa hyvän kuvan myös siitä, miten nuori lääkäri kehittyy tehtäviensä mittaiseksi.
Koettelemuksia riittää: sotaa, sairauksia ja eläinten aiheuttamia ongelmia. Vainio saa osansa muun muassa malariasta ja skorpioneista.
Korruptio ja avustajien sinisilmäisyys saavat välillä lääkärin raivon valtaan. Viidakkotohtori on silti samalla myös Vainion lempeä rakkaudentunnustus Afrikan ihmisille ja luonnolle.
Jari Vainio (s. 1958) on tehnyt pitkän uran maailmalla muun muassa katastrofilääkärinä. Hän on toiminut myös esimerkiksi englantilaisen vankilan ylilääkärinä. Viidakkotohtori on hänen ensimmäinen kirjansa.













Oona
1.6.2026
Mukaansatempaava, silmiä avaava kirja hyvällä huumorilla höystettynä. Olisin itse kaivannut hieman tarkempia kuvauksia potilastyöstä, mutta ne jäivät nyt toissijaiseksi. Hyvä kirja joka tapauksessa!
Teppo
28.1.2026
Arfikkaa ei voi ymmärtää, se on koettava. Tuli omasta lapsuudesta paljon muistoja.
Sinikka
10.7.2025
Kirja itsessään mielenkiintoinen ja olisi ansainnut kaikki 5 tähteä MUTTA lukija ihan kamala!
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus