”Jos olemme kaikki samaa mieltä, joku meistä ei ajattele.”
Kun oma elämä riippuu siitä, miten yhteistyö omassa joukkueessa onnistuu, tiimityöhön tulee kiinnittäneeksi aivan erityistä huomiota.
Tiimityötä on kaikki se taikuus, jolla joukkue muuttaa käytössään olevat resurssit tuloksiksi. Voisi luulla, että hävittäjälentäjät ovat yksinäisiä susia, joiden tärkein ja ainoa työkaveri on huipputeknologiaa edustava tappokone. Todellisuudessa hävittäjälentäjät muodostavat äärimmilleen viritetyn joukkueen ja laboratorion ihmisten kanssa toimimisesta paineen alla. Tutkija Heikki ”Duracell” Mansikka kertoo hävittäjälentäjän näkemyksen tiimin jäsenenä olemisesta, siinä toimimisesta, sen johtamisesta ja päätöksenteosta monimutkaisissa ja muuttuvissa tilanteissa. Taustalla on paitsi vuosien kokemus hävittäjälaivueen jäsenenä ja johtajana myös tieteellinen tutkimus, jonka tulokset Mansikka on uuttanut ymmärrettävään ja viihdyttävään muotoon.
Everstiluutnantti (evp.) Heikki Mansikka on lentänyt Suomen ilmavoimissa Hornetilla kolmella vuosikymmenellä ja edennyt Hornet-lennonopettajaksi ja Hornet-laivueen komentajaksi. Hän teki hävittäjälentäjien kognitiivista kuormitusta ja suorituskykyä käsittelevän väitöskirjan Coventry Universityssä ja on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. Mansikka toimii lisäksi Chief Air Combat Scientist -roolissa suomalaisessa puolustusalan yrityksessä tehtävänään tutkia ja kehittää Ilmavoimien ja erityisesti hävittäjälentäjien suorituskykyä.














Jussi
6.8.2025
Tämä oli aivan loistava kirja. Olen kuunnellut Mansikan Hornet lentäjästä kertovan kirjan ja se on ihan huippu myös. Lisää näitä!
Pasi
4.8.2025
Debrief: Heikin ensimmäinen kirja kertoi mielenkiintoista taustaa hävittäjälentäjän työstä ilmavoimissa ja siitä kuinka ylivoimaisia he ovat. Nähtävästi kirja menestyi jotenkin ja lisää oli saatava. Tämän kirjan kertomus jatkaa siitä kuinka hävittäjälentäjät ovat parhaimmista parhaita. Ainoa ammatti missä maksetaan kovaa palkkaa siitä, että harjoittelet voittamista koko urasi. Luulisi kaikkien yksityisten yritysten palkkaavan johtoryhmän täyteen näitä ylivoimaisia hahmoja, mutta näin ei ole. Kun sopimus loppuu, osa näistä huipputyypeistä ajaa bussia thaimaahan ja takaisin, tai vetää sähköjä työmaalla tai kirjoittaa kirjoja hävittäjälentäjien ylivoimaisuudesta. Lukeminen Heikin kirjojen osalta on luettu, ellei kolmas kerro hävittäjälentäjän ylivoimaisista leivonta-ohjeista verrattuna muuhun ihmiskuntaan. Johtajien tai sellaiseksi itsensä ajattelevan kannattaa kuunnella tästä kirjasta viimeinen n. tunti, siinä ehkä pihvi.
Anonyymi
3.7.2025
Samojen asioiden parissa teen töitä, ja tässä oli todella hyvin sanoitettu asioita. Erinomainen opus ihmisten johtajille.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus