Monipuolinen ja lämmöllä tulkittu elämäkerta lasikattoja pirstoneesta naiskaksikosta.
Arkkitehti Wivi Lönn ja kauppaneuvos Hanna Parviainen tapasivat 1911 ja vaikuttivat tiiviisti toistensa elämään Hannan kuolemaan saakka. Yhteisiin 27 vuoteen mahtuu valtavasti: arvokasta työtä, huimia matkoja, rakkauttakin.
Oman aikansa vaikuttajanaisia yhdistivät taloudellinen vapaus, yhteiskunnallinen toiminta ja uupumaton työnteko. He etenivät työssään huipulle ja panivat elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan. Naimattomina he olivat riippumattomia ja vapaita tekemään mitä halusivat - ja näin he myös tekivät.
Svifi
20.5.2024
Monipuolinen kirja mielenkiintoisista naisista. Matkakohdeluetteloiden kuuntelu ei haitannut kun teki samalla muuta.
KirjaIrja
15.11.2022
Kertomus kahdesta itsenäisestä ja vahvasta naisesta. Hattua on nostettava heille ja myös kirjan kirjoittajille.
Ari
19.9.2022
Taitavasti kirjoitettu kahden naisen elämäntarina. Myös lukija on hyvä ja selkeä.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus