Yhden miehen enemmistö

Politikkaa 2000-luvulla järisyttänyt mies muistelee

päivänpolitiikan jättänyt Timo Soini tarkastelee muistelmissaan pitkän uransa vaiheita ja käänteitä. Hän kuvaa perussuomalaisten syntyä SMP:n raunioille ja nousua politiikan raskaaseen sarjaan.

Soini kertoo oman versionsa niin Juha Sipilän hallituksen jännitteisestä taipaleesta kuin perussuomalaisten hajoamisesta. Luvassa on rujoja tarinoita ja opettavaista kerrontaa.

Erityisen merkittävällä sijalla muistelmissa on Soinin toiminta ulkoministerinä 2015-2019. Tuolloin lännen ja Venäjän suhteet jäätyivät ja neuvottomuus valtasi alaa Euroopassa.

Soini tuntee läpikotaisin suomalaisen politiikan tekijät ja toimijat. ”Jokainen saa kirjassa ansionsa mukaan ja jotkut vähän enemmän”, Soini lupaa.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.5

172 arvosanaa

ilkka

16.3.2026

Loputonta hymistelyä.Kaikkialla niin ihania ihmisiä.Luulen että Timo on parhaimmillaan juttuseurana.

Juhani

6.10.2025

Timo Soinin ääni (ja muistojen valinnat) kuuluu mainiosti! Mielenkiintoinen katsaus poliittiseen historiaan.

Ricardo

25.8.2024

Erinomainen

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus