Tietoa kirjasta

Ensimmäisen kirjani "Henkimaailma kanssani" julkaisemisen jälkeen monilla sen lukeneilla nousi kysymyksiä siitä, voivatko kaikki ihmiset tehdä henkistä työtä. Yliminä - opaskirja henkisen tien kulkijoille syntyi asiakkaiden toiveesta ja se pohjautuu verkkoluennoillani käsittelemiini teemoihin. Opaskirjan tarkoitus on jakaa myös tietoa erilaisista itsensä ja toisten hoitamiseen ja puhdistamiseen liittyvistä tavoista, koska niistä ei puhuta eikä kirjoiteta tarpeeksi.

Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet kehittyä, joten miksi kysyä jatkuvasti apua muilta itsensä hoitamiseen ja puhdistamiseen? Oppaan avulla opit tekemään erilaisia harjoituksia oman ja läheistesi hyvinvoinnin edistämiseksi ja elämän suunnan kirkastamiseksi. Lopulta kaikki henkinen työskentely perustuu kahteen asiaan: Positiiviseen mieleen ja anteeksiantoon.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.6

19 arvosanaa

Roosa

28.2.2026

😊😊😊

Hanna-Kaisa

20.2.2026

Mukaansa tempaiseva! Erittäin hyviä vinkkejä antava kirja, joita voi soveltaa itselleen sopiviksi😊

Merja

1.3.2022

Ihana, selkeä kirjanen. Tuttua asiaa.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus