Top lista: Hyvinvointi

Merkittäviä läpimurtoja, pieniä muutoksia ja kaikkea siltä väliltä. Itseavusta ja viisaista neuvoista tuottavuusvinkkeihin, motivaatioon ja mielenterveyteen – täältä löydät suosituimmat henkilökohtaisen kehityksen kirjat. Tutustu oivalluksiin perhe-elämästä, hengellisyydestä sekä hyvinvoinnista ja kerää elämänohjeita. Uusi minä? Mikä ettei!

Top 10
4.1

Let them -teoria

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Let them -teoria


Voisiko avain onneen löytyä kahdesta sanasta?

Let them -teoria opastaa, kuinka lakata tuhlaamasta aikaa ja energiaa asioihin, joita ei voi hallita. Kun antaa muiden olla sellaisia kuin he ovat – let them – vapauttaa samalla itsensä toisten tuomitsemisesta, muiden mielipiteistä ja sitä myötä turhautumisen tunteista.

Maailmankuulu motivaatiopuhuja ja podcastaaja Mel Robbins (s. 1968) muuntaa uutuuskirjassaan omat kokemuksensa sekä tuoreen tutkimus- ja asiantuntijatiedon käytännöllisiksi työkaluiksi, joiden avulla vapautua kontrollinhalusta ja keskittyä vain siihen, mihin voi vaikuttaa.

Let them -teoria ampaisi ilmestyttyään välittömästi myyntilistojen kärkeen, ja siitä on kehkeytynyt kansainvälinen ilmiö. Kirjaa käännetään 60 kielelle ja sitä on myyty jo lähes 9 miljoonaa kappaletta.

Top 10
4.5

Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia


Tämä ei ole kirja siitä, mikä sinussa on vikana. Tämä on kirja siitä, miksi olet aina ollut sekä liikaa että liian vähän – ja siksi arvokas juuri omanlaisenasi!

Kuinka yksi ja sama ihminen voi olla samaan aikaan äärimmäisen kykenevä ja täysin toimintakyvytön? Hän voi olla töissä korvaamaton soturi, joka johtaa suuria joukkoja ja kantaa paljon vastuuta muiden hyvinvoinnista, mutta kotona hän on eksyksissä eikä saa yksinkertaisia asioita tehtyä. Hän voi rakastaa ihmisiä ja viihdyttää heitä tuntikausia työkseen mutta silti väsyä heidän seuraansa ja vetäytyä omiin oloihinsa. Hän voi tuntea suurta ylpeyttä saavutuksistaan ja siitä huolimatta halveksia itseään arjen epäonnistumisista. Hän voi suunnata kohti unelmiaan valtavalla energialla mutta kompastua matkalla pikkuruisiin kynnyksiin.

ADHD:n piirteet eivät näyttäydy vain yksittäisinä vaikeuksina vaan koko elämää värjäävinä ristiriitoina ja vastakohtaisuuksina.

Kirja tarjoaa uudenlaisen ymmärryksen ADHD:n maailmaan aikuisen ihmisen näkökulmasta. Kirja kertoo, miten ADHD vaikuttaa arkeen, ihmissuhteisiin, itsetuntoon ja jaksamiseen. Ennen kaikkea se kertoo, miten ADHD:n kanssa voi oppia elämään ilman jatkuvaa kamppailua tai peittelyä. Kirja antaa hyödyllistä tietoa myös niille, jotka tunnistavat vastakohtaisista piirteistä itsensä ja kaipaavat tukea niiden käsittelyyn, vaikkei heillä olisikaan ADHD-diagnoosia.

Juulia Järvdike on psykologi ja ADHD-asiantuntija, joka on työskennellyt vuodesta 2010 neuropsykiatristen diagnoosien parissa. Juulia tunnetaan erityisesti tavastaan yhdistää tieteellinen tieto lämpimään, helposti lähestyttävään kerrontaan. Hän on elänyt ADHD-oireisten ihmisten kanssa koko elämänsä ja tuntee ilmiöt läheltä myös perheensä kautta. Siksi hänen intohimonsa on lisätä ymmärrystä ja itsemyötätuntoa niin ADHD-oireisten kuin heidän läheistensä arkeen.

Huippuarvosteltu
4.7

Vaurastu viisaasti : Rahataidot haltuun

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Vaurastu viisaasti : Rahataidot haltuun


Opi hallitsemaan omaa talouttasi.

Kuluta vähemmän. Tienaa enemmän. Sijoita säännöllisesti.

Aiheuttavatko oman talouden hallinta ja kulujen budjetointi sinussa epävarmuutta? Entä oletko joskus miettinyt, miten saisit parempaa palkkaa tai parempia töitä, muttet tiedä mistä aloittaa? Tai oletko kokeillut sijoittamista mutta lopettanut sen alkuunsa epäröinnin tai huonojen kokemusten takia?

Duunariperheestä ja nollavarallisuudesta ponnistanut Esa Juntunen on kasvattanut itselleen yli puolen miljoonan euron varallisuuden kolmekymppisenä ilman perintöjä, pikavoittoja tai muitakaan oikoteitä. Vaurastu viisaasti -kirjassa hän kertoo käytännönläheisesti, kansantajuisesti sekä konkreettisin ja henkilökohtaisin esimerkein, miten sinäkin pystyt lähtötilanteestasi riippumatta saamaan taloutesi kuntoon ja nostamaan sen tasolle, jota et ehkä ole edes pitänyt mahdollisena.

Matka vaurauteen alkaa luopumisesta ja itsensä ja omien tarpeiden löytämisestä ja jatkuu oman uran ja tienaamispotentiaalin kehittämiseen. Juntusen opein sinäkin voit oppia hallitsemaan rahaa ja tekemään siitä työkalun juuri sinun näköisesi elämän toteuttamiseksi.

Esa Juntunen on Suomen luetuimpia talous- ja sijoituskirjailijoita ja -bloggareita, joka on inspiroinut ja auttanut jo kymmeniätuhansia suomalaisia laittamaan taloutensa kuntoon. Hänet tunnetaan erityisesti Omavaraisuushaaste-blogistaan, jossa hän kertoo avoimesti omasta taloudestaan ja sijoituksistaan. Juntusen kiitetty kirja Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat (2023) oli julkaisuvuotenaan myydyin suomalainen sijoituskirja, jota kuvailtiin heti ilmestyttyään moderniksi sijoitusklassikoksi. Vuonna 2023 Juntunen palkittiin myös Vuoden sijoittajana.

Uusi
4.0

Älä usko kaikkea mitä ajattelet

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Älä usko kaikkea mitä ajattelet


Ahdistus. Huolet. Yliajattelu. Itsekritiikki. Mietitkö koskaan, miten mieli voi kasata vaikeista tunteista pysyvän henkisen kuorman? Miten oppia elämään hyvää elämää siitä huolimatta?

Yli 2 miljoonaa kappaletta myynyt Älä usko kaikkea mitä ajattelet osoittaa, että kipu ja vaikeat tunteet kuuluvat elämään, mutta niiden ei tarvitse lamauttaa meitä.

Teoksessa tarkastellaan,

Mistä psyykkinen kuormitus saa alkunsa?

Miten haitalliset ajatuskierteet syntyvät ja miten niitä voi oppia katkaisemaan?

Miten oppia tunnistamaan omia ajatusmalleja?

Kuinka omilla valinnoilla voi lisätä mielenrauhaa, resilienssiä ja toimintakykyä ilman jatkuvaa murehtimista?

Kirja ei lupaa nopeita ratkaisuja. Se tarjoaa kuitenkin selkeän tavan tarkastella omaa mieltä ja vahvistaa taitoja, jotka auttavat kohti tasapainoista ja hyvää elämää.

Joseph Nguyen on kansainvälinen bestsellerkirjailija, jonka teoksia on käännetty yli 40 kielelle.

Top 50
4.4

Nukkumisen taito : Parempaa unta unilääkärin neuvoilla

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Nukkumisen taito : Parempaa unta unilääkärin neuvoilla


Hyvä uni tehdään jo päivällä.

Nukkumisen taito on opas itsetuntemukseen ja hyvinvointiin kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Hyvässä jaksamisessa ei ole kyse tuurista vaan taidosta.

Jokainen meistä voi kehittää kuormituksen tunnistamista, jaksamisen hallintaa ja nukkumisen taitoa. Tässä kattavassa oppaassa maailman johtaviin unilääkäreihin kuuluva Henri Tuomilehto valmentaa parempaan uneen, palautumiseen ja jaksamiseen. Tuomilehdon opeilla saat päiviisi lisää energiaa, läsnäoloa ja hyvää sykettä ja jaksat keskittyä sinulle tärkeisiin asioihin. Unilääkärin kehittämä 5T-valmennus perustuu tutkitun tiedon lisäksi 15 000 unihäiriöpotilaan kohtaamiseen ja hoitoon. Hyvä uni on supervoimasi!

Unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto on yksi maailman harvoista unihäiriöihin erikoistuneista lääkäreistä. Hänen osaamiseensa luottavat unihäiriöpotilaiden lisäksi sadat yritykset sekä muun muassa Puolustusvoimat ja NHL-joukkue Columbus Blue Jackets. Tuomilehdon ensimmäinen teos Nukkumalla menestykseen on jo klassikko.

Top 50
4.4

Ymmärrä hermostoasi : Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Ymmärrä hermostoasi : Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan


Tie tyyneen mieleen ja levolliseen oloon kulkee hermoston kautta.

Mielialat eivät muutu päättämällä: käsky rauhoittua ei auta ahdistukseen. Jotta mieli voi tyyntyä, hermoston on ensin tyynnyttävä. Analysoinnin, tsemppaamisen ja mielikuvaharjoitusten sijaan siihen tarvitaan kehoa rauhoittavia työkaluja.

Uusinta hermostotietoa, mindfulnessia ja omakohtaisia kokemuksia yhdistelevässä teoksessa vahvistetaan kehon kykyä palata levolliseen läsnäolon tilaan. Lukuisat harjoitukset ja tieto hermoston toiminnasta avaavat tien kohti syvempää unta, tasaisempaa mielialaa ja vahvempaa itsetuntemusta. Mielenrauha ei lopulta löydy paratiisisaarelta vaan luomalla yhteyden itseensä.

Top 50
4.2

Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta


Kenen tahansa on mahdollista muuttaa elämänsä suuntaa ja tulla onnelliseksi. Se vaatii vain rohkeutta vapautua muiden odotuksista.

Psykologian suurnimen Alfred Adlerin teorioihin pohjautuva hittikirja koostuu filosofin ja nuoren miehen välisistä keskusteluista.

Ichiro Kishimi (s. 1956) on japanilaisfilosofi, Fumitake Koga (s. 1973) japanilainen tietokirjailija. Heidän teoksensa on paisunut valtavaksi someilmiöksi, ja sitä on myyty 45 kielialueella yli 10 miljoonaa kappaletta.

Top 50
4.5

JHT – Missio vai mielenrauha

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

JHT – Missio vai mielenrauha


Miten tullaan Suomen suurimmaksi artistiksi ja mikä on sen hinta?

”Se mikä on hyväksi menestymiselle, on usein haitaksi mielelle.”

Kun Cheek päätti Suomen musiikkihistoriaa muuttaneen uransa elokuussa 2018, lavalta asteli alas Jare Tiihonen. Tuo hetki pakotti hänet kohtaamaan itsensä ja määrittelemään menestyksen ja hyvinvoinnin mittarinsa uudelleen. Mission toteuttamisen maaniset vuodet olivat tuoneet Jarelle valtaisan menestyksen, mutta niiden hinta oli ollut kova. Moni ajatus kuitenkin selkiytyi kirkkaimpien valojen sammuttua, ja nyt Jare jakaa uransa varrelta ja sen jälkeen kertyneet oppinsa – suorapuheiseen tapaansa. Mitä huipulle nouseminen ja siellä pysyminen vaatii? Entä mitä menestys lopulta tuo ja voiko sitä ja mielenrauhaa olla samanaikaisesti? JHT – Missio vai mielenrauha johdattaa lukijan pohtimaan omaa elämäänsä sekä sitä, onko valmis maksamaan menestyksen vaatiman hinnan.

”Muutaman vuoden hautumisen jälkeen tämä kirja ikään kuin vain purkautui ulos. Sen tekeminen nousi tarpeesta antaa jollekin jotakin. Mietin, kerroinko jopa liikaa ja liian rehellisesti, mutta en osannut suodattaa. Halusin jakaa ajatuksiani menestyksestä ja sen vaatimasta hinnasta omien kokemuksieni pohjalta. Toivon, että kirja antaa ajattelemisen aihetta sekä tukea menestyksen tavoitteluun tai mielensä haasteiden kanssa kamppailemiseen.”

Oskari Saari (s. 1975) on toimittaja ja tietokirjailija. Hänen kirjansa Aki Hintsa – Voittamisen anatomia on yksi 2000-luvun myydyimpiä suomalaisia kirjoja.

Uusi
3.3

Uusi perhe

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Uusi perhe


Mitä kaikkea uusperhe-elämä tuo tulleessaan ja millaisiin muutoksiin on syytä varautua?

Kun toimittaja Laura Friman erosi lastensa isästä, aikeena ei todellakaan ollut salamarakastuminen ja nelilapsisen uusperheen perustaminen pikavauhdilla. Niin siinä kuitenkin kävi. Elämään tuli yllättäen mm.

äkkinäisiä muuttoja

omaperäisiä tilanjakoratkaisuja

kriisitilanteita

kasvatusperiaateneuvotteluja

sisäpiirin huumoria

uusia perinteitä

Ennen kaikkea tuli uusi perhe, jolla on ikioma dynamiikkansa ja oma tapansa rakastaa ja välittää. Viiden yhteisen vuoden jälkeen Friman kutsuu uusperheellisyyttä elämän suurimmaksi seikkailuksi. Raastavan rehellisessä ja hillittömän hauskassa kirjassaan hän kuvaa epätoivon, riemun ja opiksi ottamisen hetkiä. Hurmaava teos havainnoi yhteiskunnan suhtautumista ja eri sukupolvien näkemyksiä sekä muistuttaa vertaistuen tärkeydestä – ja tarjoaa sitä kahmalokaupalla.

Laura Friman on Radio Helsingistä tuttu toimittaja ja kirjailija. Hänet tunnetaan myös hulvattoman hauskana ja avoimena somepersoonana.

Uusi
4.1

Diagnoosivyöry : Kuinka adhd, masennus ja trauma valloittivat maailman

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Diagnoosivyöry : Kuinka adhd, masennus ja trauma valloittivat maailman


Painokas puheenvuoro mielenterveyskriisin juurisyistä.

Miten adhd-diagnoosien määrä räjähti kasvuun vain muutamassa vuosikymmenessä? Miksi yhä useampi tulkitsee negatiiviset koettelemukset traumaksi? Eikö tietty määrä ahdistusta kuulu ihmiselämään?

Psykiatristen diagnoosien rajat ovat laventuneet tavalla, jota ei selitä pelkkä tutkimustiedon karttuminen. Myös asenteet, talous ja yhteiskunnan kiihtyvä muutos ovat vaikuttaneet mielenterveysongelmien tulkintaan ja hoitoon.

Kriittinen tietokirja kartoittaa keskeisten mielenterveysdiagnoosien alkuperää, kehitystä ja diagnostiikan yleistymistä. Teos kysyy, vaatiiko mielenterveyskriisin selättäminen ensisijaisesti yhteiskunnan muuttamista.

Top 100
4.6

Miten olla minä

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Miten olla minä


Miten olla minä itseä hylkäämättä ja toisia hukkaamatta?

Miksi tarpeemme olla aitoja ja mukautua toisiin tuntuvat kiskovan meitä eri suuntiin?

Mieti hetkiä, jolloin koet olevasi oma itsesi. Miltä se tuntuu? Mitä hienoja puolia sinussa tulee silloin esille? Ehkä rohkeutta, luovuutta tai viisautta?

Omana itsenä oleminen ei usein ole helppoa. Saatamme nähdä itsemme kapeammin kuin voisimme, esitellä muille version, jonka uskomme kelpaavan, tai paikata epävarmuuttamme suorittamalla. Pohdimme, olemmeko tarpeinemme muille liikaa ja omana itsenämme liian vähän. Mietimme, miten tukeutua toiseen menettämättä itseämme tai miten olla riippumaton kadottamatta yhteyttä. Miten olla aito ja merkityksellinen muille?

Miten olla minä kutsuu tutkimaan itsenä olemisen jännitteitä: aitoutta, tarvitsevuutta ja yhteyttä. Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan tilaa ja työkaluja ymmärtää paremmin itseä ja muita. Kun opimme elämään jännitteidemme kanssa, meidän ei tarvitse valita, hylkäämmekö itsemme vai toiset.

Minuutemme kauneus voi päästä loistamaan toisten kanssa, ei heistä huolimatta.

Pekka Tölli toimii Mehiläisellä johtavana organisaatiopsykologina. Hän auttaa työkseen yksilöitä, johtoryhmiä ja työyhteisöjä voimaan hyvin ja tekemään itselle ja muille merkityksellisiä asioita. Töllin edellinen, kiitetty teos Minä näen sinut (2024) pureutui arvostuksen psykologian ja nähdyksi tulemisen teemoihin ja nousi myyntimenestykseksi.

Top 100
4.0

Mutta minä selvisin : Miten vaikea lapsuus voi kääntyä menestykseksi

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Mutta minä selvisin : Miten vaikea lapsuus voi kääntyä menestykseksi


Toivoa antava kirja näyttää, että synkän lapsuuden ei tarvitse määrittää elämää.

Onnellinen lapsuus on pääsylippu hyvään elämään, sanotaan. Mutta lapsuuttaan ei voi valita.

Yllättäen monella menestyjällä on takanaan raskaat varhaisvuodet: köyhyyttä, kiusaamista, vanhempien päihdeongelmia. Miksi he ovat pärjänneet kurjista lähtökohdista huolimatta hyvin?

Koskettava tietokirja selvittää polkua, joka vie vaikeasta lapsuudesta onnelliseen aikuisuuteen. Tunnetut, menestykseen ponnistaneet suomalaiset kertovat tarinansa ja valottavat selviytymiskeinojaan. Kirja tuo lohdullisen viestin menneisyyden kanssa painiville: vastoinkäymiset voivat myös vahvistaa.

Top 100
4.0

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan : Nurinkurinen opas hyvää elämään

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan : Nurinkurinen opas hyvää elämään


Meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen. Paskat! Nyt käsi sydämelle: useimmat jutut maailmassa ja omassa elämässämme ovat päin hemmettiä.

Mark Mansonin kirja on kirpeä vastalääke elämäntaitomössön-sössön-hössötykselle - se on polku jaloon taitoon olla välittämättä hittojakaan. Kaikki ihmiset eivät voi olla edes oman elämänsä supersankareita, vaan meidän pitää hyväksyä puutteemme ja rajoituksemme.

Tämä kirja tarttuu sinua olkapäistä yhtä hienovaraisesti kuin merimies Hampurin sataman kapakassa, ravistelee ja kertoo herkistynein sanakääntein, miten maailma makaa.

Rehellinen, viisas ja häikäilemättömän hauska Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan on ollut valtaisa maailmanmenestys. Sitä on myyty reilut kaksi miljoonaa kappaletta, ja se ilmestyy yli 20 kielellä.

Top 100
4.5

Läpi harmaan kiven : Hallitse mielesi ja onnistu mahdottomassa

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Läpi harmaan kiven : Hallitse mielesi ja onnistu mahdottomassa


Olet vahvempi kuin uskotkaan.

Entisen eliittisotilaan uskomaton elämäntarina.

David Gogginsin lapsuus oli yhtä painajaista: köyhyys, väkivalta ja muiden ennakkoluulot olivat hänelle arkipäivää. Lohduton tulevaisuus näytti vääjäämättömältä, mutta periksiantamattomuudella, sitkeydellä ja kovalla työllä Goggins taisteli itsensä masentuneesta ja ylipainoisesta nuorukaisesta Yhdysvaltain armeijan legendaksi ja yhdeksi maailman parhaista kestävyysurheilijoista. Kirjassaan Läpi harmaan kiven Goggins kertoo inspiroivan elämäntarinansa ja osoittaa, että useimmat meistä käyttävät potentiaalistaan vain 40 prosenttia. Gogginsin opein kuka tahansa voi selättää pelkonsa, nujertaa ”40 prosentin -säännön” ja ylittää itsensä – niin henkisesti kuin fyysisesti.

David Goggins on ensimmäinen yhdysvaltalaissotilas, joka on suorittanut Navy SEAL -eliittikoulutuksen, US Army Ranger Schoolin ja Air Force Tactical Air Controller -koulutuksen. Goggins on osallistunut yli 60 ultramaratoniin, triathloniin ja ultratriathloniin ja rikkonut niissä lukuisia ennätyksiä; lisäksi hän on entinen Guinnessin maailmanennätyksen haltija vedettyään 17 tunnissa 4 030 leukaa. Nykyisin Goggins on erittäin kysytty puhuja niin yritysjohtajien, ammattiurheilijoiden kuin opiskelijoiden keskuudessa.

Top 50
4.3

Pura rutiinit atomeiksi : Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Pura rutiinit atomeiksi : Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy


Haluatko muuttaa elämässäsi jotain, mutta et tiedä, mistä aloittaa? Mieti hetki, mikä on pienin asia, jonka voisit tehdä haluamasi muutoksen eteen. Aloita siitä.

Tämän kirjan avulla voit tehdä hyvien rutiinien noudattamisesta ällistyttävän helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta. Kirja muokkaa ajatuksiasi edistymisestä ja antaa välineet sekä tekniikat, joita tarvitset tapojesi muuttamiseen. Siinä esitellään neljän kohdan menetelmä, jonka avulla muutosten tekeminen sujuu aiempaa helpommin. Matkan varrella on tositarinoita ihmisistä, jotka ovat purkaneet omat rutiininsa atomeiksi saavuttaakseen haluamansa muutoksen.

On aivan sama, mitä haluat muuttaa - tällä menetelmällä voit onnistua.

James Clear on toimintatapoihin, päätöksentekoon ja jatkuvaan kehittämiseen keskittynyt menestyskirjailija ja kysytty puhuja. Hän on tunnettu kyvystään purkaa monimutkaiset aiheet käytännön toimiksi, jotka voidaan helposti mukauttaa omaan arkeen.

Atomic Habits on Clearin esikoisteos, ja se saavutti heti ilmestyttyään Yhdysvalloissa valtaisan suosion. Kirjaa on myyty pelkästään Pohjois-Amerikassa 500 000 kappaletta, ja kirjan oikeudet on myyty yli 40 maahan.

Top 100
4.1

Tunne lukkosi : Vapaudu tunteiden vallasta

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Tunne lukkosi : Vapaudu tunteiden vallasta


Tiedosta tunnelukkosi ja vapauta itsesi saamaan se, mitä todella tarvitset! Tunnistamalla menneisyytesi vaikutuksen kasvat entistä eheämmäksi aikuiseksi.

Vaaditko itseltäsi kohtuuttomia? Uhraatko omat tarpeesi? Joudutko toistuvasti hankaliin tilanteisiin ihmissuhteissasi? Tiedätkö järjellä, että jokin toimintatapasi on sinulle haitallinen, mutta et pysty muuttamaan itseäsi?Tunne lukkosi -teos auttaa sinua tiedostamaan tunne-elämän lukkosi ja niiden vaikutuksen elämässäsi havainnollisten kuvausten ja esimerkkien avulla. Se opastaa sinua uudella tavalla ymmärtämään menneisyytesi vaikutuksen nykyhetkessä ja auttaa sinua näkemään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja elämäsi haasteissa. Kirja auttaa sinua vihdoin saamaan sen, mitä sisimmässäsi olet aina todella halunnut.

Kirjan tekijä Kimmo Takanen on yksi skeematerapian edelläkävijöistä Suomessa. Hän pitää yllä suosittua nettisivustoa www.skeematerapia.fi, ja toimii terapeuttina ja kouluttajana.

Huippuarvosteltu
4.7

Johtaja ja meedio : Tiina Lindforsin tarina

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Johtaja ja meedio : Tiina Lindforsin tarina


Tiina Lindforsin tarina pankinjohtajasta henkien tulkiksi.

"Se kerta oli jotenkin erilainen. Mies ryntäsi henkimaailmasta luokseni voimalla. Sain viisi tunnistetta yhtä aikaa. Tiesin saman tien, ketä henki oli tullut tapaamaan ja että tämä oli edessäni istuvan naisen isä."

Rahoitusmaailmassa menestyksekkään uran luonut Tiina Lindfors salasi vuosikymmenien ajan työnsä meediona. Nyt hän kertoo matkastaan arvostetuksi henkien tulkiksi. Johtaja ja meedio on kuvaus kahdessa erilaisessa maailmassa seisovasta naisesta. Lindfors jakaa ravisuttavia ja koskettavia kokemuksiaan henkimaailmasta ja kyseenalaistaa kuoleman siinä muodossa kuin me sen tunnemme. Samalla Lindfors tahtoo tuoda liikemaailmaan pehmeämpiä arvoja kehittämänsä tunnevoima-konseptin avulla. Hän toimii edelleen sijoituskonsulttina ja kouluttaa liike-elämän ihmisille herkempiä arvoja: tunneälyä, intuitiota ja energian hallintaa.

Tiina Lindfors (s. 1977) on taloustieteestä valmistunut valtiotieteiden maisteri, joka on työskennellyt muun muassa LähiTapiolassa yksityispankinjohtajana sekä seniorivarainhoitajana Mandatumilla. Hän kiinnostui meediontyöstä kolmekymmentä vuotta sitten ja on kouluttautunut meedioksi Suomessa ja ulkomailla. Lindfors harjoittaa todistusvoimaista mediaalista tulkintaa, jonka tehtävänä on osoittaa, ettei kuolemaa perinteisellä tavalla ole. Lindfors kouluttaa yritysmaailman toimijoita kehittämänsä tunnevoima-käsitteen avulla.

Johanna Elomaa (s. 1977) on helsinkiläinen romaani- ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa tietokirjat Prinsessan pako – Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan uskomaton matka kohti vapautta (WSOY 2022) sekä Lupasin sinulle rakastaa – Koskettava tositarina rakkaudesta, tappavasta sairaudesta ja toivosta (WSOY 2023). Kirjailijan viimeisin romaani on maagista realismia edustava Rosalisa (Otava, 2025).

Top 100
4.4

Ultraprosessoitua

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Ultraprosessoitua


Keittiöissämme tikittää aikapommi. Ruokavaliomme on mullistunut lyhyessä ajassa, ja saamme nykyään suuren osan ravinnostamme ultraprosessoidusta ruoasta. Hyllyt ovat täynnä teollisesti käsiteltyjä, koukuttaviksi suunniteltuja tuotteita, emmekä vielä hahmota, miten tuhoisasti ne vaikuttavat terveyteemme, yhteiskuntaamme ja planeettaamme.

Lukijoita ympäri maailman tyrmistyttänyt tietokirja osoittaa, että ultraprosessoitu ruoka on keskeinen syy ylipainoon ja moniin sairauksiin, ja selittää, miksi terveellisempien valintojen tekeminen on usein mahdotonta. Se saa katsomaan ruokaa ja hyvinvointia uusin silmin ja muistuttaa, että meillä on oikeus tietää, mitä syömme.

Top 100
4.2

Läsnäolon voima: Tie henkiseen heräämiseen

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Läsnäolon voima: Tie henkiseen heräämiseen


Huippusuosittu Läsnäolon voima vie lukijansa matkalle henkisiin ulottuvuuksiin. Vaikka matka on haastava, Eckhart Tolle viitoittaa tietä selkeästi kysymysten ja vastausten avulla.

Top 100
4.0
#1

Unisatuja erittäin rauhattomille aikuisille 1 - Kardemumma ja Seesami

Kokeile ilmaiseksi

Maksuton 14 päivää · Lopeta tilaus milloin tahansa

Unisatuja erittäin rauhattomille aikuisille 1 - Kardemumma ja Seesami


Unisatuja erittäin rauhattomille aikuisille sisältää kymmenen itsenäistä mutta toisiinsa nivoutuvaa tarinaa tyynnyttämään mieltä ja helpottamaan nukahtamista. Ne sijoittuvat yhden kadun varrelle kesän viimeisenä viikonloppuna ja osoittavat, kuinka olemme jatkuvasti yhteydessä toisiimme pienin mutta merkityksellisin tavoin. Vuokko Hovatan tyyni ääni saattelee kuulijan lempeästi unten maille.