Katkerienkin kyynelten läpi voi hetkisen hymyillä. Ensin oli rakkaus, sitten tuli sairaus, lopuksi on vain kuolema. He olivat niin nuoria, heillä oli elämä edessään ja yhtäkkiä kaikki on jo ohi. He istuvat, kerta toisensa jälkeen hautajaisissa. Aina heitä on yksi vähemmän todistamassa sitä, miten homo muuttuu kuolemassa heteroksi. Se on normaalia. Käy myös niin, ettei yksikään heistä pääse hautajaisiin ja matka kuolleen rakkaan luo kestää vuosikymmeniä. Mutta käy onneksi myös niin, että Paulin hautajaiset on käsikirjoittanut Paul itse. Hänen hautajaisissaan ihmisillä on murheen keskellä kerrankin hauskaa. Sukeutuu karnevaali, joka saa lukijankin nauramaan kyyneleet simissä. Ja lukijakin muistaa: lopulta kyse on kuitenkin elämästä, ja elämisestä.