Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta

Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta sisältää useita aiemmin suomentamattomia islantilaisia saagoja. Suurin osa tarinoiden tapahtumista sijoittuu pohjoiseen maailmanpiiriin, aikaan ennen Islannin asuttamista ja Norjan yhdistymistä.

Saagojen päähenkilöitä ovat viikingit ja myyttiset sankarit, jotka kohtaavat matkoillaan erilaisia yliluonnollisia olentoja kuten pelottavia peikkoja, petollisia kääpiöitä, ahneita lohikäärmeitä, viisaita valkyyrioita ja juonittelevia jumalia.

Näistä kertomuksista lukija löytää monet modernin fantasiakirjallisuuden hahmot alkuperäisessä asussaan. Kirja on kiehtovaa luettavaa kaikille myyteistä, muinaistaruista ja Pohjolan historiasta kiinnostuneille.

Ajatus Egill yksikätisen saagan kääntämisestä lähti liikkeelle keväällä 2010, kun Helsingin yliopiston Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksen yliopistonlehtori Helga Hilmisdottir antoi muinaisislannin kurssilla opiskelijoilleen tehtäväksi kääntää otteita muutamista muinaissaagoista. Onnistuneiden käännösten innoittamana Hilmisdottir päätti jatkaa pidemmälle, ja kääntää kokonaisen saagan suomen kielelle.

Tämän kokoelman kääntäjät ja toimittajat ovat siis sekalainen joukko islannin kielen, keskiajan historian, suomen kielen ja saagakirjallisuuden harrastajia ja asiantuntijoita (mm. Helga Hilmisdottir, Kirsi Kanerva, Sari Päivärinne ja Karolina Kouvola).

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.


Catégories associées