- Anton, ota kuva!

Lasken katseeni. Tyrkytät minulle kameraa pöydän yli ja hymyilet tuota vastustamatonta hymyä, jota ilman sinä et olisi sinä. Se sulattaa jään ja on miljoona kertaa tehokkaampi kuin Föhrin mutta sana.

Kun tartun kameraan, föhrimäinen perusilme on kadonnut kasvoiltasi. Toinen silmä hakeutuu etsimelle. Olet kuin luotu kuvattavaksi, tykkäät poseerata, eikä sinua tarvitse houkutella muikuilla tai millään juustoilla.

Voisin katsella sinua ikuisesti. Tulet lähelle, täytät etsimen; kaikki muu karsiutuu ylimääräisenä ja turhana näkökentästäni. Näen vain ja ainoastaan sinut.

Sormeni hakeutuu laukaisimelle. Viileä metallipinta joustaa hieman alaspäin, mutta en kuitenkaan paina sitä pohjaan, sillä haluan pitkittää nautintoani. Olet niin kaunis ja luonnollinen. Haluan raamittaa sinut näkökenttääni koko päiväksi ja katsella vain sinua.

Keski-ikäinen mies Anton Tavi törmää vanhaan valokuvaan, jossa nuoruuden rakkaudella on päällään ensimmäinen hänen itsensä ostama paita - Leviksen farkkupaita. Anton haluaa yhteyden Kaarinaan ja paitansa takaisin. Alkaa etsintä, jonka aikana Anton käy läpi menneisyyttään Kaarinan kanssa, kohtaa vastoinkäymisiä ja löytää monenlaisia asioita. Mutta onko Kaarina ja farkkupaita Antonin löytämien asioiden joukossa?

Kirjan teemoina on ihmissuhteet, menneisyys, kaipaus ja haaveilu.