4.3(64)

Hinnoittelun voima : Miten kaikki pyörii hinnan ympärillä

Jokainen meistä tekee kaikilla elämänalueilla jatkuvasti päätöksiä siitä, onko jokin tuote tai palvelu rahamme tai ajankäyttömme arvoinen. Usein pyrimme saamaan myös muut vakuuttuneiksi siitä, miksi heidän tulisi kuluttaa juuri tiettyihin tuotteisiin ja palveluihin.

Hinta on konstruktio, joka tuo yhteen arvon ja rahan ja määrittää sen, millaisiin valintoihin lopulta päädymme. Hinta on läsnä kaikkialla Uberin hinnoittelualgoritmista aina monimutkaiseen johdannaiskauppaan tai vaikkapa kivijalkakaupan alennustuotteiden punaiseen hintalappuun.

Vaikka hinta on alati ympärillämme jokapäiväisessä elämässämme ja on yksi mahtavimmista ja läpitunkevimmista talouden ilmiöistä on se myös samalla yksi heikoimmin ymmärretyistä. Hinta on samalla kaikenkokoisille yrityksille se liikkeenjohdon osa-alue, jolla on kaikkein nopein, suurin ja suorin vaikutus yhtiön tulokseen. Siitä huolimatta hinnoittelu ei usein saa ansaitsemaansa huomiota päätöksenteossa ja harva yhtiö työskentelee aktiivisesti hinnoittelunsa kehittämiseksi.

Tässä kirjassa kerrotaan hinnoittelun kannalta kaikki oleellinen aiheen kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Hinnoittelua ei käsitellä eristyksissä muista aihealueista vaan se pidetään keskiössä, kun vastataan kysymyksiin kuten:

- Mitä Myydään?

- Miten Hinnoitellaan?

- Miten Myydään?

Ennen kaikkea kirjassa kyse on johdon huomion suuntaamisesta toimintoon, jonka tuntemuksen kautta myynnin lisääminen ja kannattavuuden parantaminen on mahdollista kaikenkokoisille yhtiöille toimialasta ja tilanteesta riippumatta.

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.

  1. SIMON SAGT! Was im Management wirklich zählt.

    Hermann Simon

  2. Dem Leben entlang : Erzählungen

    Hermann Simon

  3. Besegra inflationen! : åtgärder när priserna skenar

    Andreas Jonason, Felix Mörée, Hermann Simon

  4. 4.0

    Vinst! Lönsamma företag går inte i konkurs

    Andreas Jonason, Felix Mörée, Hermann Simon

  5. Die Inflation schlagen : Agil, konkret, effektiv

    Hermann Simon

  6. What’s Missing? : Collecting and Exhibiting Europe

    Iris Edenheiser, Elisabeth Tietmeyer, Susanne Boersma, Suay Aksoy, Ferda Ataman, Sophia Avramidou, Matthias Beitl, Magda Buchczyk, Kieran Burns, Anne Chahine, Denis Chevallier, Eva Chevallier­Kausel, Albert Gouaffo, Hans­Joachim Gruda, Fatma Gul, Eeva­Kristiina Harlin, Brigitte Heck, Mieste Hotopp-Riecke, Susan Kamel, Wolfgang Kaschuba, Swantje Köbsell, Mahret Ifeoma Kupka, Klára Kuti, Erica Lehrer, Sharon Macdonald, Saad Malik, Gerald McMaster, Markus Moehring, Akiko Mori, Marlen Mouliou, Franziska Mucha, Ace North, Małgorzata Oleszkiewicz Oleszkiewicz, Diana Pardue, Patricia Rahemipour, Jane Redlin, Dachil Sado, Richard Sandell, Anna Schmid, Judith Schühle, Hermann Simon, Matt Smith, Imani M. Tafari­-Ama, Beate Wild, Jana Wittenzellner, Irene Ziehe, Inge Zwart

  7. Confessions of the Pricing Man : How Price Affects Everything

    Hermann Simon

  8. 4.5

    Sæt prisen rigtigt : Den korteste vej til øget indtjening

    Nicolai Broby Ecker, Søren Leth, Hermann Simon

  9. 33 Maßnahmen für den Weg aus der Krise : Wie Sie Ihr Unternehmen stärken

    Hermann Simon

  10. Am Gewinn ist noch keine Firma kaputtgegangen

    Hermann Simon

  11. Preisheiten : Alles, was Sie über Preise wissen müssen

    Hermann Simon


Catégories associées