Iltapuhteeksi II

"Sanotaan, että mielialat vaihtelevat ilmojen mukaan, ja liekö niinkin, vaan vaihtelevat ne vuorokaudenaikojenkin mukaan. Jos tapaa mielensä aiheettomasti alakuloisena ja sairaloisena, jos mietteet kulkevat surunvoittoiseen suuntaan ja mielikuvitus luopi tummahtavia kuvia, silloin tietää niiden mietteiden olevan iltamielen merkkejä, väsyneen, teränsä ja pirteytensä kuluttaneen sielun apeita mielialoja. Niitä ei aamu tunne, tuo terve, selväjärkinen, kirkaskatseinen aamu."

Santeri Ivalon novellikokoelma "Iltapuhteeksi II" sisältää oivaltavia novelleja ja tarinoita 1800-luvun Suomesta. Ivalon tarkkanäköiset havainnot ihmisistä ja ihmisten mielenliikkeistä ihastuttavat myös tänä päivänä.

Teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1895.

Santeri Ivalo (1866–1937) oli suomalainen kirjailija, toimittaja ja historioitsija. Ivalo kirjoitti erityisesti historiallisia romaaneja. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on 1880-luvun arvomuutoksia kuvaava romaani "Aikansa lapsipuoli", joka julkaistiin vuonna 1895. Ivalo oli merkittävä toimittaja, ja hän oli perustamassa Päivälehteä vuonna 1889. Päivälehdestä tuli myöhemmin Helsingin Sanomat. Ivalo toimi sekä Päivälehden että Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.