3.1(126)
Kesäseksi

Kesäseksi 2: Ranta

"Jospa Anna vain saisi Jimmyn, pojalla oli niin kauniit silmät. Kauniit kädet ja kaunis kulli. Jos he saisivat olla kaksin hetken kivien ja pensaiden suojassa. Tavallisten ihmisten keskellä tavallisena päivänä meren rannalla. Anna ja Jimmy, alastomina yhdessä, tuuli iholla ja auringon paahtama nurmikko.

Tietenkin niin, ettei kukaan näkisi. Riski olisi kuitenkin olemassa."

Bussimatkalla rannalle Jimmy ja Anna näkivät toisensa, mutta he eivät suhtaudu asioihin yhtä estottomasti kuin heidän ystävänsä Alice ja Eddie, jotka kainostelematta harrastivat seksiä täpötäydessä bussissa. Rannalla paljastuu niin ihoa kuin tunteita. Anna ja Jimmy haluavat toisiaan, mutta kuka ottaisi ensimmäisen askeleen? Kun he jäävät kaksin hiekalle, Jimmy päättää noudattaa ystävänsä Eddien neuvoa ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.

"Kesäseksi" on kolmen novellin sarja. "Ranta" on sen toinen osa.

Alexandra Södergran on salanimellä kirjoittava ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuksi luokiteltuja aiheita jännittävällä tavalla ja uudesta näkökulmasta. Ennen kaikkea häntä kiinnostaa erotiikka, ja hän lähestyy aihepiiriä tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.

  1. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    4.0

    L'Homme à tout faire - et 7 autres nouvelles érotiques

    Anita Bang, Camille Bech, B. J. Hermansson, Lea Lind, Elena Lund, Alexandra Södergran

  2. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    2.2

    Le Mâle alpha – Une nouvelle érotique

    Alexandra Södergran

  3. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    4.0

    Comme on fait son lit – Une nouvelle érotique

    Alexandra Södergran

  4. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    3.8

    Le Masseur – Une nouvelle érotique

    Alexandra Södergran

  5. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    4.0

    Docteur Lucas – Une nouvelle érotique

    Alexandra Södergran

  6. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    3.7

    Réservé aux adultes : 19 nouvelles excitantes

    Alexandra Södergran

  7. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    3.6

    Jouissance d’été, Chapitre 1 : Le Bus – Une nouvelle érotique

    Alexandra Södergran

  8. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    #7

    La série du zodiaque: nouvelles érotiques sous le signe du Taureau

    Julie Jones, Sarah Skov, Alexandra Södergran

  9. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    4.0
    #6

    La série du zodiaque : nouvelles érotiques sous le signe du Bélier

    Julie Jones, Chrystelle Leroy, Vanessa Salt, Alexandra Södergran

  10. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    #4

    La série du zodiaque : nouvelles érotiques sous le signe du Verseau

    B. J. Hermansson, Chrystelle Leroy, Lea Lind, Alexandra Södergran

  11. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    #2

    La série du zodiaque: nouvelles érotiques sous le signe du Sagittaire

    Andrea Hansen, Julie Jones, Sarah Skov, Alexandra Södergran

  12. Certaines couvertures ne sont visibles qu'après connexion
    5.0
    #1

    La série du zodiaque: nouvelles érotiques sous le signe du Scorpion

    Anita Bang, Vanessa Salt, Alexandra Södergran