Kolme käskyä

Koskettava historiallinen trilogia tuo esiin menneisyyden naiset iloineen, suruineen, intohimoineen ja salaisuuksineen.

Annan tytär Raija pääsee kesätyöhön Rovaniemelle perusteilla olevaan kotiseutumuseoon. Kansatieteen opiskelijaa vanhojen esineiden luettelointityö viehättää, vaikka kesä on sateinen ja telttamajoitus kolkko. Rovaniemen kauppalassa on paljon eksoottista nähtävää, on juhannusjuhlat, tukkilaiskisat ja viimeistä kesää vapaana kohiseva Ounaskoski. Raija tutustuu Ambomaalla sairaanhoitajana työskennelleeseen Sirkka-Liisaan, jolla on kerrottavanaan uskomattomia tarinoita eksoottisilta mailta. Vieläkin kiinnostavampi tuttavuus on kuitenkin Rainer, joka on kauppalassa tunnettu lavalaulaja. Miehen tuoksu on sekoitus hikeä, hevosta ja nahkaa. Kaikilla tuntuu olevan jotakin miestä vastaan, mutta Raija ei voi vastustaa kiusausta.

Kolme käskyä kuvaa sodasta toipuvan Suomen jälleenrakennuksen aikaa. Arvet näkyvät, ja kukin perhe korjaa rikottua omalla tavallaan. Myös Raija joutuu Rovaniemellä kohtaamaan paitsi omat myös perheensä muiden naisten salaisuudet. Kolme käskyä on itsenäinen jatko-osa 2010 ja 2012 ilmestyneille romaaneille Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie. Se päättää Mäkisten naisista kertovan kirjasarjan.

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.