(6)

Kototekoja : Ihanasti itse tehty

Livre numérique


Kun yhdistetään koti ja luova tekeminen, ei ole koskaan tylsää.

Kototekoilu ei vaadi hulppeita puitteita tai edes huimia käsillä tekemisen taitoja. Se on asenne ja kyky innostua uusista ideoista. Se muistuttaa joka käänteessä: voisinkohan tehdä tämänkin itse? Itse tekemisen ihanuus konkretisoituu uniikkeina vaatteina ja asusteina sekä kauniina yksityiskohtina kodin sisustuksessa.

Kirjan käsityöohjeet sisältävät ompelua, virkkausta, kirjontaa, kankaanpainantaa, ryijytekniikkaa, askartelua ja vanhan tuunausta. Ohjeissa on variaatioehdotuksia ja ideoita niin aloittelijoille kuin kokeneillekin tekijöille. Oivaltava idea ei välttämättä vaadi monimutkaista tekotapaa.

Sanna Suonpää on ideahurmioituja, estetiikan ja visuaalisuuden rakastaja, Kototeko-blogin kirjoittaja sekä markkinoinnin ammattilainen. Kototekoja-kirjallaan hän haluaa innostaa tekemään itse: kokeilemaan, yhdistelemään ennakkoluulottomasti, epäonnistumaan rohkeasti, kokeilemaan uudestaan ja hurmaantumaan siitä hetkestä, kun oma visio ja toteutus kohtaavat.