Kristillisen ajanlaskun perinne on pannut vauhtia uuteen lähinnä kaupalliseen millenarismiin eli lopun tai ainakin tuhatvuotisen valtakunnan odotukseen - tai jos ei lopun, niin ainakin lopun ajatuksen myyvyyteen. Tämän markkinakohun keskellä teoksessamme tarkastellaan, mihin koko kohu vuosituhannen vaihtumisesta perustuu, miten lopun odotus on muotoutunut ja miten se on vaikuttanut jopa moniin tieteellisiin hankkeisiin. Edelleen pohdimme, mitä lopun odotus merkitsee (post)modernin yhteiskunnan visioissa ja mitä luonnon tuho voi oikeastaan merkitä. Lopuksi teos esittelee joukon mahdollisuuksia, jotka nykyisen luonnontieteellisen tiedon perusteella tarjoutuvat leikin lopun vaihtoehdoiksi.

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään eskatologisen eli maailmanloppua koskevan ajattelun aatehistoriaa antiikista ja juutalais-kristillisestä perinteestä keskiajan historialliseen ajatteluun, uuden ajan tieteeseen sekä 1600- ja 1700-luvuilla syntyneeseen edistysajatteluun asti. Jakson päättää nykyisten menneisyys- ja tulevaisuushorisonttien suhdetta käsittelevä kirjoitus.

Toisessa osassa tarkastellaan sitä, miten eskatologiset aihelmat ovat vaikuttaneet eräissä 1800- ja 1900-lukujen yhteiskuntaa ja ihmismieltä koskevissa teorioissa, kaunokirjallisuudessa ja nykykeskusteluissa kirjoituksen ja kuvan suhteista.

Kolmannessa osassa siirrytään "reaalieskatologiaan " eli erilaisiin luonnon, maapallon, aineen ja maailmankaikkeuden loppukuvan hahmotelmiin. Jotta luonnontieteelliset teoriat avautuisivat inhimillisessä perspektiivissä, ensin on kuitenkin pohdittava luonnon tuhon mahdollisia merkityksiä. Maapallon ja maailmankaikkeuden tuhoa ennustavat todennäköisyydet ja aikamäärät ovat ihmiselämän mittakaavassa käsittämättömiä - lieneekö tämä sitten lohdullista vai lohdutonta.