(0)

Mielen maisemia

Livre numérique


Mielen maisemia viittaa mielikuviin, joita Ari Sihvolalla on ollut työelämästä ja elämästä yleensä. Kirja pyrkii tavoittamaan ihmiset, jotka ovat eläneet samoina vuosikymmeninä kuin Ari ja jotka ovat työskennelleet organisaatioiden ja henkilöstön kehittämistyössä. Samoin Ari toivoo kirjaan tarttuvan niiden ihmisten, jotka tutkistelevat itseään löytääkseen avaimen henkilökohtaiseen kasvuun. Avainta Arikin on yrittänyt löytää.

Kirja koostuu neljästä kokonaisuudesta, joilla ei ole paljoa tekemistä toistensa kanssa. Itse asiassa yhtenäistä juonta ei ole. Ainoa kokonaisuuksia yhdistävä tekijä on kertoja. Kirjaa voi toki pitää esseekokonaisuutena. Tosin Ari itse ei ole ymmärtänyt kirjoittavansa esseitä.

Ari Sihvola (synt. 1951) väitteli aikoinaan filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1700-luvun poliittisesta aatehistoriasta. Työuransa hän suoritti Suomen ulkoministeriössä lähetystöneuvoksena (koulutuspäällikkönä) ja HAUS kehittämiskeskuksessa vastuualueinaan hallinnon organisaatioiden ja henkilöstön kehittäminen Suomessa ja ulkomailla. Sihvola työskenteli myös johtavana asiantuntijana Euroopan komissiossa Brysselissä