Muutamia mietteitä kasvatuksesta

Kuinka lasta tulisi opettaa ja kasvattaa? Laajasti vaikuttanut yhteiskuntafilosofi John Locke ottaa teoksessaan kantaa niin koulutukseen, siisteyskasvatukseen kuin luonteen kehitykseenkin. Teos korostaa niin vanhempien kuin koulunkin merkitystä. Tabula rasasta muotoutuu vähitellen itse ajatteleva ihminen, jota ympäristön on syytä rohkaista ja ohjata oikeaan suuntaan.

1600-luvulla elänyt John Locke käsittelee oman aikansa puhuttaneimpia kasvatusoppeja ja vastustaa muun muassa ruumiillista kuritusta. Empiristifilosofina tunnettu Locke korostaa, kuinka iso merkitys ympäristöllä on lapsen luonteen muovautumiseen.

John Locke (1632–1704) oli tunnettu englantilainen filosofi, joka vaikutti muun muassa tietoteorian ja yhteiskuntafilosofian alueilla. Locke lukeutuu empiristeihin, ja hänen ajatuksensa vaikuttivat muun muassa Yhdysvaltojen vallankumoukseen. Hän oli myös valistusteologian puolustaja.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.

  1. 1800 Citations de philosophes

    Aristote, Épicure, Platon, Thalès de Milet, – Socrate, Protagoras, Anaximandre, Épictète, Héraclite, Marc Aurèle, René Descartes, Michel de Montaigne, Alexis de Tocqueville, Voltaire, Charles De Montesquieu, Jean-Jacques Rousseau, Emmanuel Kant, Hannah Arendt, Gottfried Wilhelm Leibniz, Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Friedrich Nietzsche, Arthur Schopenhauer, David Hume, John Locke, Francis Bacon, Thomas Hobbes, Thomas More, Confucius, Érasme, Lao Tseu, Baruch Spinoza, Søren Kierkegaard, Nicolas Machiavel, Thomas d'Aquin, Henry David Thoreau

  2. 250 citations de philosophes anglais

    David Hume, John Locke, Francis Bacon, Thomas Hobbes, Thomas More

  3. #1

    An Essay Concerning Human Understanding. Volume One

    John Locke

  4. #2

    An Essay Concerning Human Understanding. Volume Two

    John Locke

  5. Lettre sur la Tolérance

    John Locke

  6. Lettre sur la tolérance

    John Locke

  7. Second Treatise of Government :

    John Locke

  8. 3.0

    Two Treatises of Government

    John Locke

  9. 50 citations de John Locke

    John Locke

  10. An Essay Concerning Human Understanding (Vol. 1) : Exploring Empiricism and the Philosophy of Mind by John Locke

    John Locke

  11. 50 Meisterwerke der Philosophie : Metaphysik, Das Gastmahl, Bhagavadgita, Tractatus logico-philosophicus, Kritik der reinen Vernunft, Also sprach Zarathustra, Selbstbetrachtungen von Marcus Aurelius

    Ludwig Wittgenstein, Edmund Husserl, Karl Marx, Søren Kierkegaard, Friedrich Nietzsche, Ralph Waldo Emerson, John Stuart Mill, Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Friedrich Schelling, Johann Gottlieb Fichte, Immanuel Kant, John Locke, Montesquieu, Jean-Jacques Rousseau, David Hume, Gottfried Wilhelm Leibniz, Baruch Spinoza, - Konfuzius, Lao Tse, Platon, Xenophon, - Aristoteles, Marcus Tullius Cicero, Seneca, Epiktet, Marc Aurel, Plotin, Thomas von Aquin, Nicolaus von Cues, - Erasmus von Rotterdam, Niccolò Machiavelli, Tommaso Campanella, Martin Luther, Giordano Bruno, Samuel von Pufendorf, Abbé Castel de Saint-Pierre, Michel de Montaigne, René Descartes, Francis Bacon, Blaise Pascal