3.5(360)

Ne jotka tappavat

"Tunnelma on hiipivän jännittävä. Sitä janoaa lisää." - Jens Lapidus, kirjailija.

Palkittu trilleri, jota ei voi laskea käsistään!

Ne jotka tappavat on huimaavan vangitseva psykologinen trilleri tavallisista ihmisistä epätavallisessa tilanteessa. Se kuvaa piinaavasti, miten yksi väärä päätös voi johtaa moraalin syöksykierteeseen.

Johan ja Anna kirjautuvat pikkukaupungin hotelliin. Vaimonsa juuri jättänyt Johan haluaa juhlia eroaan, mutta Annalla on muuta mielessä: hän on päättänyt lopettaa suhteen, sillä perhe painaa hänellä vaakakupissa enemmän kuin omat tunteet. Viikonloppu ei mene kummankaan suunnitelmien mukaan. Tapahtuu kamala onnettomuus, ja pari joutuu tekemään kohtalokkaan päätöksen. Pian he huomaavat olevansa matkalla kohti painajaista, josta ei ole paluuta.

Ihon alle menevä Ne jotka tappavat palkittiin Ruotsissa Crimetime Awardilla ja oli lisäksi ehdolla vuoden kirjaksi ja Adlibris-palkinnon saajaksi. Teos on ilmestynyt jo 14 kielellä.

Klas Ekman (s. 1975) on kirjailija ja toimittaja, joka on julkaissut useita muusikkoelämäkertoja ja kirjoittanut moniin Ruotsin merkittävimmistä sanoma- ja aikakauslehdistä. Nykyään Ekman työskentelee toimituspäällikkönä arvostetussa ruotsalaisessa Volante-kustantamossa.

Essayez 15 heures gratuitement

  • Lis et écoute dès aujourd'hui
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement

Transforme chaque instant en aventure

  • Emportez des centaines de milliers d'histoires directement dans votre poche
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Femme souriante regardant par la fenêtre d'un train, portant des écouteurs et tenant son téléphone

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.