Mestarillisen ajattelijan lyyrinen paluu henkilökohtaiseen.
Kertoja herää aamuisin tunteeseen siitä, että hänen suussaan on käyty sotaa. Kasvoihin koskee, särky säteilee silmään asti, eikä siltä saa rauhaa, ei ole saanut vuosiin. Krooninen kipu on kaikkinielevä voima, joka saa kääntymään sisäänpäin.
Prosessi kiihtyy entisestään, kun pandemia ajaa ihmiset etäälle toisistaan. Maailma tuntuu pirstoutuvan unenomaiseksi kokoelmaksi palasia, joista ei hahmotu ehjää kuvaa. Miksei yksikään hoito auta? Kuinka kuvata ihmisen yhtäaikaista sitkeyttä ja haurautta? Kerta toisensa jälkeen kertoja törmää kielensä rajoihin.
Rakastetun Maggie Nelsonin tarkaksi tislattu teksti maalaa kuvaa ihmisistä herkimmillään. Kipupäiväkirja kasvaa syvällekäyväksi pohdiskelmaksi ruumiillisuudesta, haavoittuvuudesta ja erilaisista menetyksistä.
