Puoli vuosisataa metallitutkimusta Oulun yliopistossa : Lyhyt historiikki

Mitä on tapahtunut Oulun yliopiston metallitutkimuksessa ensimmäisen puolivuosisadan aikana ? Ketkä olivat mukana siihen vaikuttamassa ? Ketkä ovat valmistuneet sieltä ? Tämä lyhyt historiikki perustuu paljolti kirjoittajan omaan kokemukseen hänen ollessaan ensin opiskelija ja jatko-opiskelija sekä sittemmin noin 35 vuoden ajan metalliopin apulaisprofessorin, professorin sekä laboratorion esimiehen toimen hoitaja. Se tuo esiin faktoja, mutta myös sellaisia omintakeisia muistikuvia, joita ei missään muualla ole kirjattu ylös. Tutkimuksen kehitys vuosikymmenten mukana teollisuuden tarpeet huomioiden ja muuttuminen hyvin kansainväliseksi tulee esille samoin kuin siihen osallistuneet henkilöt sekä Suomessa että eri puolilla maailmaa.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.