Suomalainen metsästäjä tuo muinaisjäänne esihistoriasta. Suomalainen metsästäjä, jota kiusataan, kuin alakoululaista oppilasta. Metsästäjiä kiusaavat ympäristöviranomaiset, luonnonsuojelujärjestöt (kutsuvat itseään), poliitikot, virkamiehet, Euroopan Unioni ja vielä yllättäen metsästysviranomaisetkin. Luovi siinä sitten heidän mielensä mukaisesti, mutta kuka puolustaisi pientä metsästäjää?
Apuun huudetaan kyllä metsästäjiä talkoisiin, riista- alan tutkimuksiin, suur- riistan aiheuttamiin auto- onnettomuuksiin, ihmisten etsintöihin, vieraspetojen pyytämiseen ja luonnonkatastrofeihin. Mutta, kun puhutaan metsästäjien oikeuksista, niin kuka heitä silloin puolustaisi? Saavatko he harjoitella ampumataitoja ampumaradalla? Saavatko he metsästää vanhan perinteen mukaisesti luonnonsuojelualueilla? Saavatko metsästäjät puolustaa koiriaan susien hyökkäyksiltä? Voivatko maaseudun ihmiset puolustaa omaisuuttaan? Kuka pyytää pienpetoja rannoilta ja metsistä, palkitaanko heidät yhteiskunnan taholta?
Olen kirjoittanut kirjan metsästyksestä, mutta tämä kirja ei ole kertomus ammutuista metsoista tai kaadetusta karhusta. Eikä myöskään kirjassa kuvailla kauniita maisemia ja hienoja tunnelmia metsästämisestä. Olen kääntänyt tässä kirjassa metsästysasiat aivan päälaelleen. Metsästys koetaan muiden harrastusten ja harrastajien mielestä tarpeettomaksi nykyaikana. Mitä suomalainen yhteiskunta ja metsästyksen arvostelijat sanoisivat, jos heidänkin toimintansa asetettaisiin arvostelun kohteeksi tai kyseenalaiseksi yhtä vahvasti. Tarkoituksenani on herättää tällä uudella ajatustavalla pohtimaan metsästystä, myös toisesta näkökulmasta. Vastaavaa pohdintaa en ole vielä huomannut, vaan metsästyskirjallisuus on vielä vanhanaikaisessa kirjoitusmuodossa. Kirjassani käsitellään esimerkiksi petopolitiikkaa, aselupia, ampumaratoja,metsästysrajoituksia ja metsästäjien huonoja suhteita riistaviranomaisiin. Olen pyrkinyt myös
kirjoittamaan huumorilla ja kritiikillä. Lukijalle olen antanut tilaa, heidän omille ajatukselle.
