Pysyykö Mikko Vuori päätöksessään vetäytyä virka-aikatutkijan rooliin, kun Helsinkiä piinaa henkirikosten vyöry? Dekkarikonkari Tero Sompin kirjoissa yhdistyy asiantunteva taustoitus ja mukaansatempaava tarina. Mikko Vuori rakastaa työtään Helsingin rikospoliisissa, mutta samalla työ vie kaiken ajan. Löytääkseen tasapainon perhe-elämän ja jatkuvien ylitöiden välille Mikko siirtyy syrjään akuutista rikostutkinnasta. Samaan aikaan työyhteisö alkaa tutkia nuoren naisen henkirikosta. Uhri on jätetty alastomana jokirantaan, ja jalkapohjaan on polttomerkitty käsittämätön jälki. Poliisilla on aluksi vaikeuksia edes tunnistaa uhria, ja tämän hämärä tausta sekoittaa tutkijoiden ajatuksia. Kun tekijä iskee uudelleen, epäilyt kohdistuvat laajemmalle mutta jäljet tuntuvat hukkuvan syksyiseen mereen. Mikko seuraa tutkintaa sivusta oman virka-aikansa puitteissa ja nauttii parisuhdeajasta. Tutustumista tuhansien vuosien takaiseen viikinkiaikaan, rituaaleihin ja kadonneeseen uskontoon voikin pitää pelkkänä harrastuksena, kunnes on pakko toimia. Tero Somppi on vuonna 1972 syntynyt helsinkiläinen kirjailija, joka työskentelee päätoimisesti puolustusvoimissa turvallisuustehtävissä.
Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €
- Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
- Sans engagement, annulez à tout moment
Auteur(e) :
Narration :
Série :
Tome 16 dans Mikko VuoriLangue :
finnois
Format :
Koston aika
Tero Somppi
audiobookVihan aallot
Tero Somppi
audiobookJengit
Tero Somppi
audiobookKaapattu
Tero Somppi
audiobookIsku 443
Tero Somppi
audiobookKatedraalimurhat
Tero Somppi
audiobookTukikohta: Helsinki
Tero Somppi
audiobookKuka murhasi Asikaisen
Tero Somppi
audiobookTuomion konsertti
Tero Somppi
audiobookKeikka
Tero Somppi
audiobookViimeinen linja
Tero Somppi
audiobook
Kuka murhasi Asikaisen
Tero Somppi
audiobookTuomion konsertti
Tero Somppi
audiobookTukikohta: Helsinki
Tero Somppi
audiobookLuonnoton kosto
Tero Somppi
audiobookHyvä paha maailma
Tero Somppi
audiobookViimeinen linja
Tero Somppi
audiobookSärkyvää
Tero Somppi
audiobookKeikka
Tero Somppi
audiobookIsku 443
Tero Somppi
audiobookKatedraalimurhat
Tero Somppi
audiobookVääryyden hinta
Tero Somppi
audiobookKaapattu
Tero Somppi
audiobook















