Lindö

Série • 4 livres

Lämmin ihmissuhderomaani täynnä huumoria ja rosoa.

Lindö ei ole talvella paratiisi, mutta Susannella ei ole vaihtoehtoja.

Menetettyään Britta-äitinsä Susanne yrittää löytää uudelleen paikkansa elämässä. Hän on jättänyt suurkaupunkielämän taakseen ja muuttanut lapsuuden paratiisiin Lindölle Tukholman saaristoon. Mutta kaunis vanha talo on rapistumassa ja yli kuusikymppinen Susanne itse on juuri eronnut ja työtön. Hän tuntee menettäneensä voimansa ja itseluottamuksensa. Viihtyykö hän todella yksin saaressa?

Myös Susannen ystävät Lindössä ovat kiinni omissa asioissaan. Lähin naapuri Karlsson on kiireinen kaksosten isä. Susannen tuore ystävyys Adamin kanssa on tauolla, kun Adam on yhtäkkiä saanut tilaisuuden kokeilla onneaan luksusravintolassa Ranskassa. Samalla Susannen luotettava tuki Elsa käy läpi omaa kriisiään. Hänen rakas miehensä on menettänyt elämänhalunsa, eikä Elsa tiedä miksi.

Pieni valkoinen valhe kasvaa suureksi, salaperäinen vuokralainen kieltäytyy paljastamasta itseään ja Lindössä tehdään outoja havaintoja. Muutaman myrskyisen kuukauden aikana myös solmitaan uusia ystävyyksiä ja ehkäpä romanttisia siteitä. Kun vihdoin koittaa kevään lämpö ja valo, saarelaiset ovat valmiita vastaanottamaan tulevat seikkailut.

Takaisin saarelle on kolmas, itsenäinen osa rakastetussa feelgood-henkisessä Lindö-sarjassa. Monenlaisia ihmissuhteita käsittelevä sarja sijoittuu Tukholman saaristoon.

Työskenneltyään monta vuotta tiedottajana Eleonore Holmgren halusi testata, pystyisikö hän kirjoittamaan romaanin. Vuoden ajan hän kirjoitti jokaisen vapaan hetkensä esikoisromaaniaan Viimeinen kesä. Se kannatti, sillä lukijat rakastivat kirjaa, ja se oli ehdolla Ruotsissa Vuoden kirjaksi 2022. Jatko-osa Britta-rouvan perintö julkaistiin seuraavana vuonna. Viimeinen kesä on ollut myyntimenestys Ruotsissa ja Suomessa, ja kirjojen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin.

Eleonore asuu perheineen Uppsalassa, mutta kirjoittaa mieluummin kesämökillä maalla.