(5)

Jostakin olen tullut

audiobook


Esikoisromaani Jostakin olen tullut kertoo Àidiksi syntymisestÀ ja tyttÀreksi kasvamisesta. NeljÀn hyvin erilaisen suomalaisen naisen elÀmÀntarinat kietoutuvat toisiinsa tÀssÀ koskettavassa teoksessa, jonka pÀÀhenkilö Paula on yhden naisen synnyttÀmÀ, toisen kasvattama ja kolmannen Àiti.

Kolme naisista on elÀnyt toisen maailmansodan, Helsingin Olympialaisten ja Berliinin muurin murtumisen aikoina. Yhdelle ne ovat kaukaista historiaa, vaikka kaikkihan toistuu. Ei samanlaisena, mutta samana. Vai toistuuko?

Teos laittaa kohtaamaan ajatuksia syyllisyydestÀ ja hÀpeÀstÀ hyvÀksikÀytön, hylkÀÀmisen ja sairastumisen maailmassa, mutta myös ajatuksia toivosta, sopeutumisesta ja rakkaudesta. Se on syvÀ rakkauden tunnustus nÀille naisille, Helsingille ja Berliinille sekÀ suvaitsevaisuudelle ja kansainvÀlisyydelle Helsingin Olympialaisista muurin murtumiseen ja sen kansainvÀliseen taidegalleriaan asti.

Liisa Isotalo on arvostettu ja palkittu teatteriohjaaja, johtaja ja kouluttaja. HÀnen ohjauksiaan on nÀhty Suomen eri teattereissa miltei neljÀnkymmenen vuoden ajan. HÀn on toiminut paitsi ohjaajana ja johtajana, myös opettajana, kÀsikirjoittajana, kurssien johtajana, asiantuntijana ja poikkitaiteellisten tapahtumien taiteellisena johtajana valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta HelsingistÀ. Liisa on toiminut myös tuntiopettajana (Taik, SibA, Teak). HÀn on vuonna 2009 perustetun OSIRIS teatterin perustajajÀsen, ja toimii nyt sen taiteellisena johtajana.


Narrator: Liisa Isotalo

Duration: