Yli 50 miljoonan kirjan myynnillä maailman trilerikirjailijoiden kärkikaartiin noussut Harlan Coben on kriitikoiden mukaan kirjoittanut toistaiseksi parhaan teoksensa. Lupaa ja vaikene on vangitseva trilleri intohimosta, kadotetusta rakkaudesta, salaisuuksista ja valheista.Kun Jake Fisher tapaa Natalien, hänelle on alusta asti selvää, että tämän naisen kanssa hän haluaa elää loppuelämänsä. Rakkaudentäyteisen kesän jälkeen Natalie kuitenkin yhtäkkiä ilmoittaa menevänsä naimisiin toisen miehen kanssa. Natalie pakottaa Jaken lupaamaan, ettei tämä enää koskaan yritä ottaa yhteyttä tai lähde etsimään häntä. Jake pitää lupauksensa kuusi kaipuuntäyteistä vuotta. Nähdessään lehdessä Natalien aviomiehen muistokirjoituksen hän kuitenkin päättää lähteä tämän hautajaisiin tavatakseen Natalien uudelleen. Jaken järkytykseksi hautajaisista löytyvä miehen leski ei olekaan Natalie. Edes häistä, joihin Jake kuusi vuotta aiemmin osallistui, ei ole mitään merkintää kirkon kirjoissa. Nainen, joka särki hänen sydämensä, näyttää kadonneen maan päältä.Lupauksestaan huolimatta Jake ryhtyy etsimään Natalieta. Ja saa pian todeta, ettei suinkaan ole ainoa, joka tätä etsii. Jake ui petosten ja pelon verkkoon, jossa hän ei voi luottaa edes omiin muistoihinsa tai niihin ihmisiin, jotka hän luuli tuntevansa.
Misleid : Oud-politieagent Sami Kierce dacht dat hij zijn grootste jeugdzonde goed had verborgen. Maar sommige geheimen kunnen beter begraven blijven.
Harlan Coben
audiobookLaatste kans
Harlan Coben
bookTerugkeer : Kun je verantwoordelijk zijn voor een moord als je zelf al dood bent?
Harlan Coben
audiobookLevenslang : David ontsnapt uit de gevangenis met een missie: zijn zoon redden en zijn eigen naam zuiveren
Harlan Coben
audiobookbookBlijf dichtbij
Harlan Coben
audiobookbookTegenwerking
Harlan Coben
audiobookbookDe onschuldigen : Het was niet de bedoeling hem te doden...
Harlan Coben
audiobookDe ontdekking
Harlan Coben
audiobookbookLaat niet los
Harlan Coben
audiobookbookEens beloofd
Harlan Coben
bookDe match
Harlan Coben
audiobookVals spel
Harlan Coben
audiobookbook
Täpärällä
Harlan Coben
audiobookTiukassa otteessa
Harlan Coben
audiobookLupaus
Harlan Coben
audiobookLoukussa
Harlan Coben
audiobookRuma totuus
Harlan Coben
audiobookPakopaikka
Harlan Coben
audiobookSillä tiellään
Harlan Coben
audiobookSaalistaja
Harlan Coben
audiobookKadonneet
Harlan Coben
audiobookJäljittäjä
Harlan Coben
audiobookbookVerenperintö
Harlan Coben
audiobookbook
The Profiler
Helen Fields
audiobookThe Institution
Helen Fields
audiobookThe Life Sentence
Jackie Kabler
audiobookThe Retreat : A totally unputdownable and jaw-dropping psychological suspense thriller
Karen King
audiobookThe Shadow Man
Helen Fields
audiobookYou're Family Now
Jack Stainton
audiobookThe Murder List
Jackie Kabler
audiobookThe Island House
Amanda Brittany
audiobookPieces Of Her
Karin Slaughter
bookThe Perfect Couple
Jackie Kabler
audiobookHas Anyone Seen Charlotte Salter? : The unforgettable thriller from bestselling author Nicci French - 'One of their very best' (Observer)
Nicci French
audiobookbookShame the Devil
Graeme Hampton
audiobook