Taitavaa psykologista jännitystä.
Lapponia-sarjan toinen osa vie raa'an murhan jäljille Pohjois-Suomessa. Ruusuvuori kirjoittaa terävästi aikamme ääriliikkeistä.
Raaka kaksoismurha järkyttää koko Kemiä - mutta erityisesti pastori Janne Dunderia, jonka vanhaa koulukaveria Matti Santa-ahoa epäillään verityön tekijäksi. Kun kadonnutta Mattia jäljittää koko kaupunki, Dunder palaa mielessään omiin kouluvuosiinsa. Löytyisikö niistä syy ystävän suistumiselle pahuuteen? Samaan aikaan kaupunkia ravistelee myös uusnatsijärjestö Thorin Vasara, jonka taustalla häärii yllättävän vaikutusvaltaisia tahoja. On syytä myös epäillä järjestön ottaneen tähtäimeensä valtakunnan tason poliitikon. Kun Dunder kietoutuu myös Thorin Vasaran verkkoon, apuun tarvitaan hänen ystäväänsä, lastenpsykiatri Saara Julinia. Pystyvätkö he edes yhdessä estämään horisontissa häämöttävät tragediat?
Juha Ruusuvuori on kirjallisuuden palkittu ammattilainen, joka on tunnettu mm. romaaneistaan, sarjakuvistaan ja meriaiheisista teoksistaan. Hän asuu Kemiönsaaren Taalintehtaalla. Lapponia-romaanisarjassa käsitellään ihmisten kaltoin kohtelua, rikoksia ja uhriutumista.