3.7(61)

Aikuisten perhe

Vaikka lasten hankkiminen on edelleen jonkinlainen normi, kaikki eivät tahdo hypätä mukaan kakkavaippakaruselliin.

Lisääntyminen tai siitä kieltäytyminen on monille tietoinen valinta, johon vaikuttavat erilaiset asiat omista tulevaisuudensuunnitelmista ilmastonmuutokseen. Poliitikkojen kehotukset ryhtyä synnytystalkoisiin eivät auta, kun vaakakupissa painavat syvästi henkilökohtaiset syyt.

Kirja sai alkunsa kirjoittajapariskunnan omasta kriisistä, kun häiden alla he ymmärsivät, että lapsiasiasta olisi aika tehdä päätös. Aikuisten perhe on kaikille, jotka pohtivat lapsen hankintaa tai ovat jo päättäneet elää lapsetta. Kirjassa esimerkiksi käydään vasektomiassa, pohditaan deittailua lapsettomana, tutustutaan monenlaisiin aikuisten perheisiin ja mietitään, miten ottaa ilo irti lapsettomuudesta.

Niku Hooli on viestintäalan yrittäjä ja toimittaja. Hän on työskennellyt mm. uutisankkurina Ylellä sekä sosiaalisesta mediasta vastaavana johtajana viestintätoimisto Milttonilla. Anna-Sofia Nieminen on freelance-toimittaja, joka kirjoittaa esimerkiksi Helsingin Sanomiin. Hän on mm. toiminut Improbatur-lehden päätoimittajana ja ollut perustamassa paikallislehti Uutta Inaria.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.