3.7(149)
Öölanti

Hämärän hetki

Tarujen saaren hämärässä vaanii vaara.

Öölanti-dekkarisarjan aloittava Hämärän hetki on lukuelämys, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se on kertomus kadonneesta pojasta, loputtomasta kaipauksesta sekä siitä, kuinka menneisyyden varjot pimentävät nykyisyyttä. Ne ulottuvat Öölannin karuilta rannoilta Karibianmeren satamakaupunkeihin ja toisen maailmansodan ajoista nykypäivään.

Eräänä sumuisena päivänä 1970-luvun alussa pikkupoika katoaa Pohjois-Öölannissa jälkiä jättämättä. Poliisi, perhe ja vapaaehtoiset tekevät turhaa työtä, poikaa ei löydy. 20 vuotta myöhemmin pojan äiti Julia saa odottamattoman puhelun. Julian isä, vanha merikapteeni Gerlof Davidsson, pyytää tytärtään palaamaan Öölantiin,sillä uusi johtolanka on löytynyt. Vasta nyt Julia kuulee tarinan omituisesta ja mahtavasta Nils Kantista, joka aikaa sitten kylvi saarella pelkoa uhkaavalla käytöksellään. Kant on kuollut ja kuopattu aikoja sitten, kauan ennen Julian pojan katoamista, mutta yhä kerrotaan, että mies vaeltelee Öölannin nummilla hämärän hetkellä.

Johan Theorin on syntynyt Göteborgissa ja asuu siellä edelleen. Hän on journalisti ja kirjailija, joka on viettänyt kaikki kesänsä Öölannin saarella. Hämärän hetki aloittaa kiitetyn Öölanti-jännityssarjan.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.


Gerelateerde categorieën