Henrik VI : Ensimmäinen osa

Värikäs kudelma kuninkaan nuoruusvuosista: ylimystön valtataistelua käydään, kun Ranskan läänitykset ovat joutumassa vihollisen haltuun.

exeter: Minä pelkään pahaa enteilevää ennustusta, jota lapset hokivat, kun Henrik viides eli: Monmouthin Henrik kaiken valloittaa, Windsorin Henrik kaiken kadottaa – niin selvää se on, että minä toivon päivieni päättyvän jo ennen tuota onnetonta aikaa.

Sankarikuningas Henrik V:n poika, kovaonninen ja toistaitoinen Henrik VI, joutuu kuninkaaksi jo pikkulapsena. Vallan vie hänen käsistään riitaisa sukulaisten, aatelisten ja kirkonmiesten joukko. Englanti käy sotaa Ranskassa, vastassa Orléansin neitsyeksi sanotun noidan villitsemä kruununprinssi Charles joukkoineen. Ritarihyveet tekevät kuolemaa ja sisällissota lähestyy, kun valkoisen ja punaisen ruusun kannattajat valitsevat puolensa. Henrik VI -trilogian ensimmäinen osa kertoo Henrik-kuninkaan lapsuudesta ja nuoruudesta ja päättyy avioliiton odotukseen. Tarina jatkuu suoraan näytelmän toisessa ja kolmannessa osassa ja huipentuu Rikhard III:een. Kaikki neljä näytelmää ovat ilmestyneet Matti Rossin vahvoina suomennoksina.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.