3.0(3)

Herkät johtajat

Herkät ihmiset ovat perinteisesti vältelleet kilpailua, kovaa liike-elämää ja johtotehtäviä. Herkillä johtajilla on kuitenkin paljon annettavaa, sillä tulevaisuuden johtajilta vaaditaan yhä enemmän niitä ominaisuuksia, joita herkällä ihmisellä tyypillisesti on: empatiakykyä, vahvaa intuitioita, näkemyksellisyyttä, eettisyyttä ja vastuunkantokykyä.

Usein herkän ihmisen potentiaali ja osaaminen jäävät kuitenkin huomioimatta, sillä herkät piilottavat helposti osaamisensa, jos he kokevat, että heistä yritetään vain hyötyä - eikä tekemisessä ole suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lisäksi he uupuvat oravanpyörässä muita helpommin varsinkin, jos he tekevät omien arvojen vastaista työtä.

Meillä on olemassa jo nyt johtajia, jotka tunnustautuvat erityisherkäksi. Toiset ovat löytäneet herkän puolensa vasta viime vuosina, sillä yhteiskunta ei ole perinteisesti arvostanut näitä piirteitä. Kirja sisältää herkkien johtajien haastatteluita sekä kirjailijan oman tarinan herkkyyden maailmassa.

Mari Valonmeri on psykologiaan erikoistunut HTM, entinen toimittaja ja työkykyjohtamisen kehittäjä - ja herkkä. Hän on kirjoittanut kolumneja ja blogeja yli kymmenen vuoden ajan.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.