3.8(29)

Hopeinen kuu

Raju dokumentti kultaisen 60-luvun viihdemaailmasta sellaisena kuin tähdet itse sen kokivat.

Nuoret valloittivat 1960-luvulla äkkirynnäköllä mediat ja rikkoivat kaikki yleisöennätykset. Jokaisella nuorella artistilla oli unelma suuresta menestyksestä, jokainen tavoitteli hopeista kuuta taivaalta. Mahtavat fiilikset muuttuivat kuitenkin hetkessä murskaantuneiksi unelmiksi. Suosio silitti höyhenellä, mutta löi sitten halolla päähän. Vahvimmat selvisivät ja jatkavat yhä. Heikoimmilta lähti henki. Verinaarmuilta ei välttynyt kukaan.

Jyrki Hämäläisen Hopeinen kuu perustuu lukuisten suomalaistähtien haastatteluihin. Kymmenien tuttujen tähtien tarinat ovat rankkoja todistuksia siitä kultaisesta nuoruudesta, joka monen kohdalla johti särkyneen toiveen kadulle.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.

Gerelateerde categorieën