4.0(47)

Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu

Kunnianosoitus 80 vuotta täyttävälle säveltäjämestarille ja kaikkien suomalaisten tuntemalle 50-vuotiaalle Sininen ja valkoinen -kappaleelle.

Elämän mittainen laulu on ensimmäinen elämäkerta Kuoppamäestä, jossa muutkin kuin hän itse muistelevat rakastetun lauluntekijän ja hengenmiehen uraa ja elämää.

Jukka Kuoppamäki (s. 1942) tunnetaan lukuisista menestyshiteistään, kuten Pieni mies, R-a-k-a-s, Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna. Hänet muistetaan lisäksi yhtenä television läpimurtovuosikymmenen 1970-luvun suosituimpana laulajana Syksyn sävel -voittoineen. Kuoppamäki on ennen kaikkea lauluntekijä, säveltäjä ja sanoittaja. Hänellä on ainutlaatuinen asema suomalaisen musiikin historiassa.

Kuoppamäki yllätti kaikki lähtemällä 34-vuotiaana pappisseminaariin Länsi-Saksaan. Perhe, johon siunaantui lopulta seitsemän lasta, seurasi perässä. Pappina toisen merkittävän uran tehnyt Kuoppamäki onkin viettänyt yli puolet elämästään Saksassa. Tähän liittyy myös lauluntekijän elämän suurin tragedia – hän olisi halunnut tehdä papin työtä Suomessa, muttei saanut siihen koskaan mahdollisuutta, vastoin hänelle annettuja lupauksia.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.