3.3(3)

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

Ja armias Jooseppi, niin totisesti oli, että peitteiden alta minuun tuijotti rumin otus mitä konsanaan olin nähnyt! Sitä verhosi läpikuultava nahka, josta sieltä täältä törrötti piikkimäistä höyhenpuvun alkua. Vaikka sen kyljistä pistivät esiin luisevat siiventyngät, nokkaa sillä ei ollut vaan kuono niin kuin niillä etelämaalaisilla jokiolennoilla, krokotiileilla, joiden kuvia olin perheen lapsille luetuissa kirjoissa nähnyt.

Lohikäärmeet ovat täällä!

Fantasiakirjallisuuden keskeisin myyttinen hirviö, lohikäärme, on moneksi taipuva olento. Lohikäärmeen voi tavata kerrostalon pihalla tai työpaikalla, Tampereella tai Helsingissä, Lontoossa tai Moskovassa, menneisyydessä tai nykyisyydessä, meidän todellisuudessamme, muilla planeetoilla tai toisissa maailmoissa. Lohikäärmeitä on kaikkialla.

Käärmeenliekit on ensimmäinen suomalainen lohikäärmeisiin keskittyvä antologia. Osuuskumma tuo novelleissaan lohikäärmeiden monipuolisen kirjon esiin aina kuonosta hännänpäähän, viimeistä suomua myöten. Kirjoittajissa on kotimaisen spekulatiivisen fi ktion kärkikastia: Anne Leinonen, J. S. Meresmaa, Magdalena Hai sekä Atorox-voittajat Anni Nupponen ja Jussi Katajala. Mukana on myös kaksi aikaisempaa Nova-kirjoituskilpailun voittajaa: Katja Salmisen Lohikäärmefragmentteja ja Tomi Jänkälän Uralin sininen.

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.

  1. 3.0

    Rikoksen lyhyet jäljet : Sadan sanan mysteereitä

    Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Tarja Sipilä, Shimo Suntila

  2. 3.0

    Kontiainen

    Mixu Lauronen

  3. The Self-Inflicted Relative : 33 Fantastic Stories in 100 Words

    Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Artemis Kelosaari, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, O.E. Lönnberg, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Christine Thorel, M.A. Tyrskyluoto, Kari Välimäki

  4. #3

    Ajantakojat : Kummalinnun munia 3

    Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Aremis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, Kari Välimäki

  5. #2

    Pimeää pimeämpi : Kummalinnun munia 2

    Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Erkka Leppänen, O.E. Lönnberg, J. S. Meresmaa, Hanna Morre, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, Kari Välimäki

  6. 4.0
    #1

    Kummalinnun munia 1

    Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Anne Leinonen, Erkka Leppänen, J, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, Kari Välimäki

  7. 4.0

    Praedor - Kirotun maan kulkijat

    Sakari Peuranen, Heikki Nevala, Jaakko Alamikkula, Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Markus Harju, Juha Jyrkäs, Arto Koistinen, Anni Nupponen, Jani Kangas, Shimo Suntila, Erkka Leppänen

  8. 2.6

    Huomenna tuulet voimistuvat

    Risto Isomäki, Janne Harju, M.G. Soikkeli, Jussi Katajala, Anni Nupponen, Samuli Antila, Saara Henriksson, J. S. Meresmaa, Christine Thorel, Mixu Lauronen, Anastasia Lapintie, Tarja Sipiläinen