Kasvien viisaus, kivien muisti : Mestari Hilarionin viisautta 3

Kasvien viisaus, kivien muisti on kirjan muotoon puettu kertomus Suomen luonnon kätketyistä värähtelyominaisuuksista. Luonto puhuu ystävilleen monin tavoin, joista värähtelyjen ja energioiden kieli on yksi. Samalla kirja jatkaa Mestari Hilarionina tunnetun henkisen opettajan antaman tiedon tuomista julkisuuteen. Hilarionin opetuksista kootun sarjan edellisten osien Suomen luonnon valkoista magiaa (2007) ja Astrologia ja Henkinen Tie (2008) tavoin Kasvien viisaus, kivien muisti viitoittaa reitin henkisempään todellisuuskuvaan ja maailmankäsitykseen, jossa ovat läsnä myös todellisuuden korkeammat ulottuvuudet ja ihmisen henkinen rakenne.

Kaikki mikä on värähtelee. Näitä orgaanisen ja ei-orgaanisen maailman värähtelyitä voidaan tallentaa veden muistiin. Erilaisilla

värähtelyuutteilla on jo vuosikymmenten perinteet länsimaisessa täydentävässä lääkinnässä, jota kutsutaan värähtelylääkinnäksi.

Kirjassa esiteltyjen 60 kukka- ja kiviuutteen vaikutukset ulottuvat kuitenkin kauaksi hoitavien vaikutusten ulkopuolelle. Uutteiden

energiat aktivoivat mm. luovaa, taiteellista puoltamme ja henkisiä kykyjämme ja auttavat meitä ymmärtämään paremmin ihmisenä

olemisen tiedettä ja taidetta sekä paikkaamme ja merkitystämme elämän kokonaiskudelmassa. Tervetuloa elämäsi löytöretkelle!

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.