4.2(12)

Kirjojen kaipuu : Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

1800-luvun alussa valtaosalla väestöstä oli korkeintaan virsikirja tai katekismus piirongin laatikossa. Kirjojen ympärille alkoi kuitenkin jo muodostua verkostoja, ja pientä mutta innokasta lukijoiden joukkoa kirjat liikuttivat, valvottivat ja toivat yhteen.

Kirjojen kaipuu esittelee kirjallista elämää Suomen suuriruhtinaskunnassa ja vie Suomen alueen ensimmäiseen kirjapainoon sekä Turun akatemian ja Porvoon kymnaasin kirjastoihin. Lukuharrastus vaati tuolloin vaivannäköä: piti osata kieliä ja onnistua saamaan kirjoja käsiinsä, koska vähälukuiset kirjakauppiaat saattoivat avata ovensa vain tunniksi. Tietysti arvokkaat niteet kävivät myös ostajien kukkarolle.

Lisäksi tutustutaan erilaisiin kirjojen käyttäjiin professoreista ylioppilaisiin, papinrouvasta tyttökoulun kasvattiin ja viipurilaiseen kauppiaaseen. Varhaisiin kirjaihmisiin lukeutuivat myös maaniset mittasuhteet kirjanhimossaan saavuttanut ylioppilas Anders Johan Sjögren sekä mademoiselle Baptiste, joka vaati lehti-ilmoituksella takaisin häneltä lainattuja kirjoja.

Over dit boek

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.