4.1(1214)
Ole Vik

Kuoleman sinfonia

Fjellberghavnia ravistelee jälleen painajaismainen rikosaalto

Rauhallinen kesäilta Fjellberghavnin pikkukaupungissa muuttuu keskiyön jälkeen karmaisevaksi painajaiseksi, kun paikallinen grillikioskiyrittäjä Per Hoff löytää kotiin palattuaan rakkaat lemmikkinsä hirvittävällä tavalla teurastettuina. Se on kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä kaksi muutakin kotia joutuu törkeän ilkivallan ja terrorin kohteeksi. Nimismies Ole Vikillä kollegoineen on edessään pitkä ja raskas yö heidät koettaessaan sitoa langanpäitä yhteen. Onko kaikkien hyökkäysten takana sama henkilö? Onko vainolle jokin syy?

Samaan aikaan Fjellberhavnin polisiivoimissa sisäiset ristiriidat kasvavat kasvamistaan, ja lopulta yksi sen jäsenistä joutuu järkyttävän rikoksen kohteeksi. Ole Vikin on valittava puolensa keskellä kiireisintä tutkintaa. Sitten löytyy ruumis. Mitä Fjellberghavnissa oikein on meneillään?

Jørgen Jæger kuuluu Norjan myydyimpiin ja rakastetuimpiin dekkarikirjailijoihin. Kuoleman sinfonia on suositun, kuvitteelliseen Fjellberghavnin pikkukaupunkiin sijoittuvan Ole Vikistä ja tämän kollegoista kertovan jännitysromaanisarjan kolmas osa.

Probeer 20 uur gratis

  • Lees en luister vandaag
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis

Maak van elk moment een avontuur

  • Draag honderdduizenden verhalen gewoon in je broekzak
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Lachende vrouw kijkt uit het raam van een trein, draagt een koptelefoon en houdt haar telefoon vast

Begin vandaag nog met dit boek voor € 0

  • Krijg volledige toegang tot alle boeken in de app tijdens de proefperiode
  • Geen verplichtingen, op elk moment annuleren
Probeer nu gratis
Meer dan 52.000 mensen hebben Nextory 5 sterren gegeven in de App store en op Google Play.